RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 25.03.2024/Pykälä 83
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Työterveyshuollon toimintasuunnitelma 2024
YHTTO 18.03.2024 § 2
Valmistelija Henkilöstöpäällikkö
Työterveyshuoltolain (1383/2001) mukaan työnantajalla on oltava työterveyshuollosta kirjallinen toimintasuunnitelma, jonka tulee sisältää työterveyshuollon yleiset tavoitteet sekä työpaikan olosuhteisiin perustuvat tarpeet ja niistä johtuvat toimenpiteet. Työpaikkakäynteihin ja muihin työterveyshuollon suorittamiin selvityksiin perustuen toimintaa pitää tarkistaa vuosittain.
Kela korvaa työnantajalle työterveyshuollon järjestämisestä aiheutuneita tarpeellisia ja kohtuullisia kustannuksia sairausvakuutuslain perusteella. Työterveyshuolto on työntekijöille maksutonta. Työterveyshuoltosopimus, työpaikkaselvitykset (perusselvitys) ja voimassa oleva toimintasuunnitelma ovat edellytyksiä korvauksen saamiselle.
Työterveyshuoltolaki 8 § Yhteistoiminta
Kun työnantaja valmistelee työterveyshuollon toteuttamiseksi tarpeellisia päätöksiä, työnantajan tulee toimia yhteistoiminnassa työntekijöiden tai heidän edustajiensa kanssa asioissa, jotka liittyvät työpaikan työterveyshuollon järjestämisen yleisiin suuntaviivoihin ja toiminnan suunnitteluun mukaan lukien työterveyshuollon toimintasuunnitelma, sisältö, laajuus sekä työterveyshuollon toteutus ja vaikutusten arviointi samoin kuin antaa työntekijöille tai heidän edustajilleen riittävän ajoissa asioiden käsittelyn kannalta tarpeelliset tiedot.
Työterveyshuollon toimintasuunnitelmaa on päivitetty ajalle 1.1.2024-31.12.2024. Samalla on päivitetty varhaisen tuen malli ja päihdeohjelma, sekä uutena korvaavan työn malli.
Esittelijä Henkilöstöpäällikkö Linda Gonzaga
Päätösehdotus Yhteistyötoimikunta merkitsee työterveyshuollon toimintasuunnitelman ajalle 1.1.2024-31.12.2024, sekä siihen liittyvät varhaisen tuen mallin, päihdeohjelman ja korvaavan työn mallin tiedoksi ja toteaa asiat tulleen käsitellyksi yhteistoiminnassa.
Päätös Yhteistyötoimikunta merkitsi työterveyshuollon toimintasuunnitelman ajalle 1.1.2024-31.12.2024, sekä siihen liittyvät varhaisen tuen mallin, päihdeohjelman ja korvaavan työn mallin tiedoksi ja totesi asiat tulleen käsitellyksi yhteistoiminnassa.
Lisätietoja Henkilöstöpäällikkö Linda Gonzaga, puh. 044 715 1212, sähköposti: etunimi.sukunimi@virrat.fi
Jakelu
KH 25.03.2024 § 83
68/01.04.02.00/2024
Valmistelija henkilöstöpäällikkö
Hallintosäännön 43 § mukaan kaupunginhallituksen toimivalta henkilöstöasioissa:
Mikäli toimivallasta henkilöstöasioissa ei ole säädetty laissa eikä määrätty hallintosäännössä, toimivalta on kaupunginhallituksella.
Työterveyshuollon toimintasuunnitelma vuodelle 2024 on päivitetty yhdessä työterveyshuollon kanssa. Yhdessä toimintasuunnitelman kanssa on päivitetty myös varhaisen tuen malli, päihdeohjelma ja uutena korvaavan työn malli.
Liitteenä työterveyshuollon toimintasuunnitelma vuodelle 2024, sekä varhaisen tuen malli, päihdeohjelma ja korvaavan työn malli.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Viitanen Henna
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää hyväksyä työterveyshuollon toimintasuunnitelman liitteineen ajalle 1.1.2024 - 31.12.2024.
Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti keskustelun jälkeen.
(Liite 2/83 § työterveyshuollon toimintasuunnitelma)
Lisätietoja Henkilöstöpäällikkö Linda Gonzaga, puh. 044 715 1212, sähköposti: etunimi.sukunimi@virrat.fi
Jakelu Esihenkilöt, kirjanpito, työterveyshuolto
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |