RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 25.03.2024/Pykälä 84
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Varhaiskasvatusstrategia, 2024-2029
KAOP 13.03.2024 § 36
Valmistelija Kasvatus- ja opetusjohtaja, varhaiskasvatuspäällikkö
Virtain kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 5.3.2024 käsitellyt valtuustoaloitetta Liedenpohjan ryhmäperhepäivähoitopaikan perustamisesta. Valtuuston päätös sisälsi ponnen: "Selvitetään ensin varhaiskasvatuksen nykytilanne. Sen jälkeen tehdään esimerkiksi 3 vuoden suunnitelma varhaiskasvatuksesta, jonka perusteella saadaan suunnitelmallinen toimintamalli."
Varhaiskasvatusstrategia on sekä kasvatus- ja opetuslautakunnalle että viranhaltijoille johtamisen väline, joka luo yhteistä kuvaa toiminnan ohjauksen arvopohjasta, yhteydestä kuntastrategiaan sekä resursseista, joilla johtamistyötä tehdään.
Strategian luominen on syytä tehdä virkamiesten ja luottamushenkilöiden yhteistyönä, jotta päätöksenteko koskien varhaiskasvatusta on ja näyttäytyy pitkäjänteiseltä ja johdonmukaiselta. Varhaiskasvatusta käsittelevä työryhmä, jonka tavoitteena oli monipuolistaa ko. valtuustoaloitteen käsittelyä, on toiminut myös vuonna 2023. Nyt nimettävä varhaiskasvatuksen työryhmän ensisijainen tavoite on varhaiskasvatusstrategian luominen seuraavan 3-5 vuoden ajalle.
Esittelijä Kasvatus- ja opetusjohtaja Katri Rantala
Päätösehdotus Kasvatus- ja opetuslautakunta nimeää varhaiskasvatusstrategian valmisteluun työryhmän viranhaltijoista ja luottamushenkilöistä.
Päätös Kasvatus- ja opetuslautakunta valitsi strategiatyöryhmään kasvatus- ja opetusjohtaja Katri Rantalan, varhaiskasvatuspäällikkö Elina Hakalan, erityisopettaja Riitta Vuorisen, luottamushenkilöistä Pirjo Ala-Kaarteen, Markus Koron ja Sanna Viitasen. Lisäksi kasvatus- ja opetuslautakunta pyytää kaupunginhallitusta nimeämään oman jäsenensä työryhmään.
Lisätietoja Kasvatus- ja opetusjohtaja Katri Rantala,
p.044 715 1430, s. etunimi.sukunimi@virrat.fi
Jakelu Kaupunginhallitus, varhaiskasvatuspäällikkö
KH 25.03.2024 § 84
106/00.01.02.00/2024
Esittelijä Kaupunginjohtaja Viitanen Henna
Päätösehdotus Kaupunginhallitus nimeää edustajansa varhaiskasvatusstrategiaa valmistelevaan työryhmään.
Päätös Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti nimetä edustajakseen varhaiskasvatusstrategiaa valmistelevaan työryhmään kaupunginhallituksen puheenjohtajan.
Lisätietoja Kasvatus- ja opetusjohtaja Katri Rantala, puh. 044 715 1430, sähköposti: etunimi.sukunimi@virrat.fi
Jakelu varhaiskasvatuspäällikkö, kasvatus- ja opetusjohtaja
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |