Dynasty tietopalvelu Haku RSS Virtain kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.06.2022/Pykälä 181

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Myyränkankaan tuulivoimapuiston osallistumis- ja arviointisuunnitelma

 

KH 20.06.2022 § 181  

73/10.02.02/2022  

 

 

Valmistelija Kaavoitus ja kehittämispäällikkö

 

Virtain kaupunki on päättänyt käynnistää Myyränkankaan alueelle oikeusvaikutteisen osayleiskaavan laatimisen tuulivoimaa varten kokouksessaan 28.3.2022 § 87. Päätöksen mukaan osayleiskaava laaditaan MRL 77 a §:n mukaisena yleiskaavana, jolloin yleiskaavaa voidaan käyttää suoraan rakennusluvan perusteena.

 

Hankealue sijaitsee Virtain kunnan alueella, noin 20 kilometrin päässä Virtain keskustaajamasta luoteeseen. Suunnittelualue sijaitsee Kihniön kunnan rajalla ja noin 5 kilometrin etäisyydellä Seinäjoen kunnan rajasta ja 7 kilometrin etäisyydellä Kurikan kunnan rajasta. Lähin kylä on Kurjenkylä noin yhden kilometrin etäisyydellä suunnittelualueen itäpuolella.

 

Tuulivoimahankkeen suunnittelualueen alustava kokonaispinta-ala on noin 40 km2 . Alustava suunnittelualueen rajaus on esitetty kuvassa 2-1. Suunnittelualue tarkentuu kaavoitustyön aikana. Suunnittelualue on pääasiassa metsätalouskäytössä olevaa metsäistä aluetta. Maanmittauslaitoksen maastotietokannan rakennustietojen perusteella suunnittelualueella ei sijaitse asuin- tai lomarakennuksia. Lähimmät asutuskeskittymät sijaitsevat Kurjenkylätien varrella noin 1 kilometrin etäisyydellä suunnittelualueesta itään, Isonniementien varrella noin 1 kilometrin etäisyydellä suunnittelualueesta länteen.

 

Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 63 §:n mukaan kaavoitustyöhön tulee sisällyttää kaavan laajuuteen ja sisältöön verraten tarpeellinen suunnitelma kaavoituksen osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelystä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) asetetaan nähtäville kaavatyön aloitusvaiheessa ja kaavan osalliset voivat lausua siitä mielipiteensä. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa selostetaan se, mitä on suunnitteilla ja missä, ketkä ovat kaavatyön osalliset, milloin ja miten alueen suunnitteluun voi vaikuttaa, millainen on kaavoituksen aikataulu, mitkä ovat suunnittelutyön lähtökohdat ja tavoitteet sekä millaiset selvitykset ja vaikutusten arvioinnit kaavatyön aikana toteutetaan.

 

Myyränkankaan tuulivoimapuiston alueelle suunnitellaan Virtain osayleiskaavassa korkeintaan 8 kpl yksikköteholtaan noin 7-10 MW tuulivoimalaitosta. Voimaloiden kokonaiskorkeus on enintään 300 metriä.

Abo Wind Oy suunnittelee Myyränkankaan alueelle enimmillään 29 tuulivoimalan suuruista tuulivoimapuistoa, jonka voimaloista 8 sijaitsee Virtain alueella. Voimaloista 21 sijoittuu Kihniön kunnan alueelle. Voimaloiden kokonaiskorkeus on enintään noin 300 metriä ja yksikköteho noin 7-10 MW. Osayleiskaava laaditaan siten, että Virtain kaupungille ja Kihniön kunnalle tehdään omat osayleiskaavat. Kaavojen suunnittelu etenee kuitenkin suunnitelman mukaan suurin piirtein samanaikaisesti. Myyränkankaan osayleiskaavan rinnalla toteutetaan samanaikaisesti erillisenä prosessina Myyränkankaan tuulivoimahankkeen ympäristönvaikutusten arviointimenettely (YVA-menettely). YVA-menettelyn yhteydessä tutkitaan hankkeen ja sen vaihtoehtojen ympäristövaikutuksia. Laadittuja selvityksiä ja arvioinnin tuloksia hyödynnetään osayleiskaavoituksessa, jossa ratkaistaan hankkeen toteuttaminen. Osayleiskaavassa määritellään muun muassa voimaloille sallittavat sijoituspaikat, enimmäismäärät ja -korkeudet. Kaavassa voidaan antaa myös määräyksiä haitallisten vaikutusten lieventämiseksi.

 

OAS:issa mainitaan tiedottamisesta,että viralliset kuulutukset julkaistaan Virtain kaupungin virallisella ilmoitustaululla, kunnan verkkosivuilla sekä Suomenselän Sanomat-lehdessä.

 

Osallisista mainitaan, että osallisia ovat alueen maanomistajat, asukkaat ja yrittäjät sekä muut, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa. Osallisia ovat myös viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa kaavoitus käsittelee. Osallisilla on oikeus ottaa osaa kaavan valmisteluun, arvioida sen vaikutuksia ja lausua kaavasta mielipiteensä (MRL 62 §)

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Viitanen Henna

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy Myyränkankaan tuulivoimapuiston osallistumis- ja arviointisuunnitelman ja asettaa sen nähtäville sekä pyytää siitä lausunnot ja tiedottaa erikseen kirjeellä maanomistajia.

 

Päätös Keskustan aikana Pirjo Ala-Kaarre esitti, että Virtain kaupunki ei hyväksy Myyränkankaan tuulivoimapuiston osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa, koska suunniteltu tuulivoima-alue sijaitsee liian lähellä vakituista asutusta ja mökkiläisiä. Iso tuulivoimapuisto suurine myllyineen voi vaikuttaa haitallisesti useiden kilometrien päähän sijoituspaikastaan. Ehdotus raukesi kannattamattomana.

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen mukaisesti Myyränkankaan tuulivoimapuiston osallistumis- ja arviointisuunnitelman ja päätti asettaa sen nähtäville sekä pyytää siitä lausunnot ja tiedottaa erikseen kirjeellä maanomistajia.

Pirjo Ala-Kaarre ilmoitti jättävänsä päätökseen eriävän mielipiteen.

Kaavoitus- ja kehittämispäällikkö Mika Aalto oli asianuntijana läsnä Teamsin välityksellä tämän pykälän käsittelyn ajan.

(Liite 2/181 §, osallistumis- ja arviointisuunnitelma)

 

Lisätietoja Kaavoitus ja kehittämispäällikkö Mika Aalto, puh. 044-715 1250, sähköposti: etunimi.sukunimi@virrat.fi

 

Jakelu Abo Wind Oy

 Ramboll Oy

 Lausunnot

 Kuulutus

 Maanomistajat

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa