RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.06.2022/Pykälä 182
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Pirkanmaan vaihemaakuntakaava
KH 20.06.2022 § 182
413/10.02.00/2022
Valmistelija Kaavoitus ja kehittämispäällikkö
Pirkanmaan maakuntavaltuusto on kokouksessaan 6.9.2021 päättänyt käynnistää maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti (§ 25 ja § 27) maakuntakaavan laatimisen. Samalla päätettiin, että maakuntakaava laaditaan kaikki Pirkanmaan kunnat kattavana vaihemaakuntakaavana.
Maakuntakaavoitus on osa Pirkanmaan liiton strategista suunnittelu-kokonaisuutta. Nyt laadittavalla vaihemaakuntakaavalla toteutetaan maakunnan strategisia tavoitteita, jotka on määritetty vuonna 2021 laaditussa maakuntaohjelmassa.
Nyt laadittavan vaihemaakuntakaavan tavoitteena on
tukea pirkanmaalaisen luonnon monimuotoisuutta ja elonkirjoa, sekä
vahvistaa edellytyksiä kestävälle energiantuotannolle maakunnan alueella.
Pirkanmaan maakuntahallitus on kokouksessaan 25.4.2022 (63 §) päättänyt asettaa nähtäville Pirkanmaan vaihemaakuntakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma pidetään nähtävillä 12.5. - 23.6.2022 välisen ajan. Pirkanmaan liitto pyytää lausuntoa 26.6.2022 mennessä. Aineisto on nähtävillä myös kaupungin nettisivuilla sekä kaavoituksen ilmoitustaululla Virtain kaupungintalo 2krs, kaupunkilaiset voivat halutessaan antaa asiasta mielipiteen.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on maankäyttö- ja rakennuslain 63 §:n mukainen suunnitelma, joka välittää tietoa maakuntakaavan etenemisestä, vaikutusten arvioinnista ja mahdollisuuksista osallistua valmisteluun.
Vaihemaakuntakaavan sivusto https://kaava.pirkanmaa.fi
Esittelijä Kaupunginjohtaja Viitanen Henna
Päätösehdotus Virtain kaupunki pitää vaihemaakuntakaavan tavoitteita hyvinä ja kaupunginhallituksella ei ole tässä vaiheessa huomautettavaa.
Päätös Keskustelun aikana Pirjo Ala-Kaarre esitti, että Virtain kaupunginhallitus lausuu Pirkanmaan vaihemaakuntakaavaan, että Kummunmäen tuulivoima-alue nro 104 poistettaisiin maakuntakaavasta. Ehdotus raukesi kannattamattomana.
Kaupunginhallitus päätti ehdotuksen mukaisesti, että se pitää vaihemaakuntakaavan tavoitteita hyvinä ja että kaupunginhallituksella ei ole tässä vaiheessa huomautettavaa.
Kaavoitus- ja kehittämispäällikkö Mika Aalto oli asianuntijana läsnä Teamsin välityksellä tämän pykälän käsittelyn ajan.
Lisätietoja Kaavoitus ja kehittämispäällikkö Mika Aalto, puh. 044-715 1250 sähköposti: etunimi.sukunimi@virrat.fi
Jakelu Pirkanmaan liitto
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |