RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 21.11.2023/Pykälä 49
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen yleisavustukset vuonna 2023
HYVLTK 13.06.2023 § 22
Valmistelija Hyvinvointijohtaja
Hyvinvointilautakunnan päätöksen §16 (2.5.2023) mukaan hyvinvointia ja terveyttä edistävät yleisavustukset ovat olleet haettavana 31.5.2023 mennessä ja hakemusaikaa jatkettiin 6.6.2023 saakka. Hyvinvointilautakunnan yleisavustuksiin vuoden 2023 talousarviossa on varattuna 26000€.
Yleisavustukset voivat olla toiminta-avustuksia vuoden 2022 toiminnasta tai tapahtuma-avustuksia vuodelle 2023. Yleisavustukset ovat tarkoitettu virtolaisille järjestöille, seuroille tai yhdistyksille, joiden toiminnan tarkoituksena on edistää kuntalaisten hyvinvointia ja osallisuutta. Toiminnan tulee tukea myös Virtain kaupungin kuntastrategiaa. Yleisavustuksia myönnettäessä huomioidaan, mikäli avustuksia on haettu tai saatu myös muilta tahoilta ja ne on mainittava avustusta anottaessa.
Määräaikaan mennessä hakemuksia saapui yhdeksän(9). Avustuksista on laadittu liitteeksi erillinen hakemuskooste, josta käy ilmi hakijoiden tiedot, kelpoisuusehdot,haettava summa sekä ehdotus myönnettävistä avustusmääristä. Toisena liitteenä on hakijoiden hakemuslomakkeet. Hakijoiden lähettämät omat liitteet löytyvät sähköisestä kokousjärjestelmästä.
Esittelijä Hyvinvointijohtaja Minna Koskinen
Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta käy keskustelun yleisavustuksista ja hyväksyy avustusmäärät hakijoille erillisen hakemuskoosteen mukaisesti.
Päätös Hyvinvointilautakunta kävi pykälän asiasta keskustelua. Pykälä hyväksytty ehdotuksen mukaan.
Lisätietoja Hyvinvointijohtaja Minna Koskinen, p. 050 3099 165, minna.koskinen@virrat.fi
Jakelu Hakijat
HYVLTK 21.11.2023 § 49
251/05.00.00/2023
Valmistelija hyvinvointijohtaja
Edellisessä käsittelyssä selvitykseen avustusten osalta jäi Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry:n, Suomen Punainen Risti Virtain osaston sekä Virtain mielenterveysyhdistys Ry;n hakemukset.
Hyvinvointilautakunnan myöntämät hyvinvointia ja terveyttä edistävät tapahtuma-ja toimintavustusten kriteerit ovat käsitelty ja vahvistettu HYVLTK 2.5.2023 § 16 Pirkanmaan hyvinvointialueen tiedotuksen perusteella. Niiden mukaan sosiaali- ja terveystoimen kiinteää tukitoimintaa, potilas-, vammais-, omais- ja kriisityötä tekevät järjestöt, mielenterveys- ja päihdekuntoutujien tuki sekä sotejärjestöjen verkostojärjestöjen yleisavustukset myöntää Pirkanmaan hyvinvointialueen asiakkuus- ja laatujaosto.
Lain mukaan kunnan ohella hyvinvointialueen on edistettävä hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyötä tekevien järjestöjen toimintaedellytyksiä ja vaikuttamismahdollisuuksia hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyössä. Sote-järjestöillä on merkittävä rooli julkisen sektorin rinnalla sekä ennaltaehkäisevässä työssä, kuten korjaavissa palveluissa. Hyvinvointialueella on myös vastuu asiakkaiden sosiaali- ja terveyspalveluiden yhteensovittamisesta kokonaisuuksiksi.
Pirkanmaan hyvinvointialueen yleisasvusten kriteereinä käytetään toimintaa, joka palvelee alueellisesti tai ylikunnallisesti hyvinvointialueen asukkaita, vastaa asukkaiden hyvinvoinnin vajeisiin, toteuttaa hyvinvointisuunnitelman strategisia painopisteitä sekä täydentää hyvinvointialueen sosiaali- ja terveyspalveluita.
Kaikki ao. mainitut järjestöt täyttävät nämä Pirkanmaan hyvinvointialueen asettamat kriteerit yleisavustuksille. Seuraava yleisavustus käynnistyy 15.11.2023, josta tarkemmat tiedot ilmenevät kaupungin ja Pirkanmaan hyvinvointialueen verkkosivuilta.
Esittelijä Hyvinvointijohtaja Minna Koskinen
Päätösehdotus Hyvinvointilautakunnan vahvistamien kriteereiden mukaisesti hyvinvointilautakunta ei myönnä toiminta-avustuksia hakemuksien mukaisesti. Hyvinvointilautakunta kehoittaa järjestöjä laatimaan mahdollisimman tarkan hakemuksen hyvinvointialueelle järjestön toiminnasta peilaten etenkin asetettuihin myöntämiskriteereihin. Tapahtuma-avustuksia voidaan myöntää järjestöille erillisen haun perusteella.
Päätös Hyvinvointilautakunta päätti asian ehdotuksen mukaan.
Lisätietoja Hyvinvointijohtaja Minna Koskinen, puh. 050 3099 165, minna.koskinen@virrat.fi
Jakelu Mannerheimin Lastensuojeluliitto Ry
Suomen Punainen Risti Virtain jaosto
Virtain mielenterveysyhdistys ry
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |