RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 27.11.2023/Pykälä 333
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Koulutoimen lisämäärärahaesitys talousarviovuodelle 2023
SIVIL 15.11.2023 § 107
Valmistelija Yhtenäiskoulun rehtori
Talousarviovuonna 2023 henkilöstömenot ovat toteutuneet ennakoitua suurempana. Syynä tähän on talousarvion laadintavaiheessa arvioitua suuremmat palkankorotukset. Perusopetuksen talousarviorakenne on henkilöstömenopainotteinen ja palkankorotusten vaikutus on siten merkittävä koko tulosalueen talousarvioon.
Koulutoimen tuntikehys on vahvistettu lautakunnassa helmikuussa 2023, joten mahdollisuudet henkilöstömenojen kasvun hillitsemiseksi ovat kesken lukuvuoden heikkoja.
Oheisaineistona on esitys yhteensä 73 000€ lisämääräraha yhtenäiskoulun kustannuspaikalle 4406 viranhaltijoiden palkkoihin (tilii 5000) ja erilliskorvauksiin (tili 5006) sekä työsuhteisten palkkoihin (tili 5002).
Esittelijä Yhtenäiskoulun rehtori Katri Rantala
Päätösehdotus Sivistyslautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle lisämäärärahaa perusopetuksen tulosalueelle talousarviovuodelle 2023 perustuen oheisaineistona olevaan selvitykseen talousarvion toteumasta ja ennusteesta vuodelle 2023. Esityslista tarkistetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.
Päätös Sivistyslautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle lisämäärärahaa perusopetuksen tulosalueelle talousarviovuodelle 2023 perustuen oheisaineistona olevaan selvitykseen talousarvion toteumasta ja ennusteesta vuodelle 2023. Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.
Lisätietoja Yhtenäiskoulun rehtori Katri Rantala, p. 044 715 1430, etunimi.sukunimi@virrat.fi
Jakelu Kaupunginhallitus
KH 27.11.2023 § 333
435/02.02.02/2023
Valmistelija talousjohtaja, oto. hallintojohtaja
Vuoden 2023 tuloslaskelmaennuste on ennen esitettyä lisämäärärahaa noin 0,746 milj. euroa ylijäämäinen. Huomioiden tässä esitetty ja toinen tässä kokouksessa käsiteltävä lisämäärärahaesitys, tuloslaskelmaennuste päätyisi noin 0,630 milj. euroa ylijäämäiseksi. Työehtosopimuksen mukaisten palkankorotusten vaikutus henkilöstömenovaltaisella toimialalla on merkittävä. Kustannusrakenteen muuttuminen lukuvuoden vaihteessa kuitenkin hieman lieventää vaikutusta.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Viitanen Henna
Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Lisätietoja Yhtenäiskoulun rehtori Katri Rantala, p. 044 715 1430, etunimi.sukunimi@virrat.fi
Jakelu Valtuusto
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |