RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 05.09.2023/Pykälä 34
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kohtaamispaikan perustaminen Virroille
HYVLTK 05.09.2023 § 34
336/12.05.00/2023
Valmistelija hyvinvointijohtaja
Hyvinvoinnin toimiala vastaa kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä, johon kuuluu oleellisena osana järjestöyhteistyö.
Järjestöjä, seuroja ja yhdistyksiä on tavattu vuoden 2023 aikana ja heidän kanssaan on yhdessä laadittu tavoitteita kuntalaisten hyvinvoinnin lisäämiseksi. Suurimpana tavoitteena järjestöyhteistyössä on nostettu esille yhteisen kohtaamispaikan (ns. Olohuoneen) perustaminen. Kohtaamispaikalla tarkoitetaan fyysistä tilaa, joka toimii kaikille kuntalaisille matalan kynnyksen sosiaalisena paikkana. Siellä tarjotaan maksutonta ohjausta, ja neuvontaa yhteistyössä järjestöjen ja ammattilaisten kesken. Kohtaamispaikan toiminta vahvistaa yhteisöllisyyttä ja yhteiskunnallista osallisuutta, lisää tasa-arvoa ja ehkäisee syrjäytymistä. Kohtaamispaikan toiminta on kävijöilleen maksutonta.
Kohtaamispaikassa järjestöt voivat myös itse kokoontua, suunnitella omaa toimintaansa ja tarjota ensitietoa kävijöille. Kohtaamispaikka ei korvaa julkisia palveluita, vaan täydentää niitä. Kohtaamispaikan käyttöä hallinnoi hyvinvointitoimi ja tiloja voidaan tarjota myös muiden hyvinvointipalveluiden tuottamiseen, kuten esimerkiksi kansalaisopisto tai Merikanto-opisto. Myös nuorisotoimi on ilmaissut halukkuutensa järjestää toimintaa tiloissa.
Kohtaamispaikan perustamiseksi on käyty tutustumassa useisiin Virtain keskustassa oleviin esteettömiin liikehuoneistoihin. Lisäksi Pirkanmaan hyvinvointialueen kanssa on käyty asiasta neuvotteluja ja tavoitteena on yhdistää Kohtaamispaikassa myös hyvinvointialueen täydentäviä palveluita. Seuraava neuvottelu toteutuu syyskuun aikana.
Mahdolliseksi Kohtaamispaikaksi on valikoitunut tässä vaiheessa vaihtoehtoina entinen Taitokeskuksen liikehuoneisto sekä entisen Koirapajan tilat kauppakäytävällä. Liikehuoneistoista jätetyt tarjoukset ilmenevät liitteestä.
Esittelijä Hyvinvointijohtaja Minna Koskinen
Päätösehdotus Päätösehdotus annetaan kokouksessa.
Päätös Hyvinvointilautakunta päätti kohtaamispaikaksi entisen Taitokeskuksen tilan. Tila on kohtaamopaikan käyttöön parhain pohjaratkaisultaan ja kunnoltaan.
Lisätietoja hyvinvointijohtaja, minna.koskinen@virrat.fi, p. 050 3099 165
Jakelu
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |