RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 03.05.2023/Pykälä 141
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Puuvirrat Oy / maa-alueen kauppa/rakentamisajan jatkaminen
KH 03.05.2023 § 141
211/10.00.02.00/2023
Valmistelija talousjohtaja, oto. hallintojohtaja
Kaupunginhallitus on 3.12.2019 § 366 päättänyt myydä 11 802 m2 suusuisen määräalan Puttosenkulman asemakaava-alueen korttelista 10002. Kauppakirja on allekirjoitettu 7.1.2020. Kaupan muuna ehtona on, että ostaja sitoutuu rakentamaan lohkottavalle tontille asemakaavan ja rakennusvalvontaviranomaisen myöntämän rakennusluvan mukaisen vähintään 500 kerros-m2 suuruisen varasto/myymälärakennuksen kolmen (3) vuoden kuluessa tästä kaupantekohetkestä siihen valmiusasteeseen, että rakennusvalvontaviranomoinen voi suorittaa siinä rakennusluvan edellyttämän hyväksyttävän käyttööottokatselmuksen. Myyjä voi hakemuksesta, erityisestä syystä, pidentää tässä tarkoitettua rakennusaikaa.
Ostaja, Puuvirrat Oy, on toimittanut oheismateriaalina olevan hakemuksen jatkoajasta rakentamisvelvoitteelle 7.1.2025 saakka. Perusteena lisäajalle on alueen infran odotettua pidempi suunnittelu, joka käynnistyy kuluvana vuonna.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Viitanen Henna
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää hyväksyä jatkoajan rakentamisvelvoitteen toteuttamiselle 7.1.2025 saakka hakemuksen mukaisesti.
Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti keskustelun jälkeen.
Lisätietoja Kaupunginjohtaja Henna Viitanen, puh. 044-715 1201, sähköposti: etunimi.sukunimi@virrat.fi
Jakelu Puuvirrat Oy
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |