RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Henkilöstöjaos
Pöytäkirja 20.02.2023/Pykälä 12
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Harkinnanvaraisten virka- ja työvapaiden myöntäminen
HENKJAOS 20.02.2023 § 12
98/01.00.01/2023
Valmistelija Henkilöstöpäällikkö
KVTES:n V:n luvun 11 § 3 mom:
"Muun kuin edellä tässä luvussa mainitun syyn vuoksi myönnetyn virka-/ työvapaan osalta kunnan/kuntayhtymän asianomainen viranomainen harkitsee, maksetaanko vapaan ajalta palkkaa ja jos maksetaan, niin minkä verran. Sama koskee poissaoloa muun pätevän syyn vuoksi, vaikka virka-/ työvapaata ei ole myönnetty.
Harkinnanvaraisen virka-/työvapaan myöntämistä harkittaessa pitäisi ottaa huomioon tarkoituksenmukaisuusnäkökohdat, kuten tehtävien hoitamisen järjestäminen tänä aikana. Sopijaosapuolten mielestä ei yleensä voida pitää tarkoituksenmukaisena sitä, että virka-/työvapaata myönnettäisiin maanantaista perjantaihin, mikäli lauantai ja sunnuntai ovat säännönmukaisesti henkilön vapaapäiviä. Virka-/työvapaata ei kuitenkaan voida myöntää pidemmäksi ajaksi kuin sitä on anottu. Tällaisessa tapauksessa saatetaan anomus joutua hylkäämään, mutta viranomaisen tulisi tällöin ilmoittaa hakijalle, että virka-/ työvapaa voidaan myöntää, mikäli sitä anotaan koko viikoksi. Jos toisaalta edellä mainittua työaikaa noudattava henkilö tarvitsee virka/työvapaata esimerkiksi vain torstaiksi ja perjantaiksi, ei voida edellyttää, että hän anoisi sitä myös lauantaiksi ja sunnuntaiksi.
Kunnissa ja kuntayhtymissä olisi syytä omaksua mahdollisimman yhdenmukainen käytäntö harkinnanvaraisten virka-/työvapaiden myöntämisen osalta. Paikallisesti olisi hyvä tehdä periaatepäätös harkinnanvaraisen virka-/työvapaan myöntämisen perusteista, palkallisuudesta jne. ja tiedottaa nämä perusteet viranhaltijoille/ työntekijöille. Ennen tällaisen päätöksen tekemistä asia on käsiteltävä pääsopimuksen mukaisesti."
Henkilöstöjaos on päättänyt 06.04.2020 § harkinnanvaraisista työlomista ja virkavapaista seuraavasti:
- Kun palkatonta työ/virkavapaata haetaan viikon kaikiksi työpäiviksi, sitä tulee hakea ja myöntää myös lauantaiksi ja sunnuntaiksi tai muiksi vastaaviksi vapaapäiviksi sekä arkipyhiksi.
- Lähtökohta on, että työ/virkavapaan hakemisessa ja myöntämisessä sovelletaan ns. yhdenjaksoisuusperiaatetta. Yhdenjaksoisuusperiaate tarkoittaa sitä, että työntekijän/viranhaltijan tulee hakea harkinnanvaraista työ/virkavapaata sen alkamisesta lukien yhdenjaksoisesti sisältäen kaikki kalenteripäivät siihen asti, kunnes työntekijä/viranhaltija palaa tosiasiallisesti työhön. Osa-aikatyötä tekevään työntekijään/viranhaltijaan sovelletaan myös em. yhdenjaksoisuusperiaatetta.
Lisäksi henkilöstöjaos päätti, että koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilanteen aikana noudatetaan seuraavaa lisäsääntöä:
- Jos em. ohjeen perusteella myönnetyissä työlomissa/virkavapaissa on palkattomia lauantai- ja sunnuntaipäiviä, vastaavia vapaapäiviä ja arkipyhiä, niin jokaisen kuukauden aikana niistä enintään neljä voidaan muuttaa palkalliseksi.
Päätöksen mukaan ohje on toistaiseksi voimassa ja henkilöstöjaos päättää erikseen poikkeustilan aikana sovellettavan lisäsäännön päättymisajankohdasta.
Sosiaali- ja terveysministeriön sivuilla todetaan, että koronavirus aiheuttaa edelleen tartuntoja, mutta laajoista rajoituksista on voitu luopua. Jokainen voi omalla toiminnallaan ehkäistä viruksen leviämistä. Rokotukset suojaavat vakavammilta tautimuodoilta hyvin.
28 § Henkilöstöjaoksen ratkaisuvalta
Henkilöstöjaosto päättää:
1) yleisperiaatteet henkilöstön palkkaukselle ja muille henkilöstöä koskeville asioille;
-------
Esittelijä Henkilöstöpäällikkö Asko Ihamäki
Päätösehdotus Henkilöstöjaos päättää, ettei henkilöstöjaoksen 06.04.2020 § 8 hyväksyttyä koronalisäsääntöä sovelleta enää 1.3.2023 lähtien. Muutoin henkilöstöjaoksen päätös on edelleen voimassa.
Päätös Henkilöstöjaos hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Lisätietoja Henkilöstöpäällikkö Asko Ihamäki, 044 7151212
etunimi.sukunimi@virrat.fi
Jakelu Henkilöstö
Palkanlaskenta
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |