RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Lupapalvelulautakunta
Pöytäkirja 16.03.2023/Pykälä 17
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 3 | Liite Toimivallan siirtäminen viranhaltijoille |
Lupapalvelulautakunnan toimivallan siirtäminen viranhaltijoille
LUPALV 16.03.2023 § 17
140/00.01.01.05/2023
Valmistelija Ympäristötarkastaja
Kuntien ympäristönsuojelun hallinnosta 64/1986 annetun lain 7 § mukaisesti kunnanvaltuusto voi antaa kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle oikeuden siirtää toimivaltaansa edelleen alaiselleen viranhaltijalle, jollei laissa erikseen toisin säädetä. Toimivaltaa ei kuitenkaan voida siirtää viranhaltijalle asiassa, joka sisältää hallinnollisen pakon käyttämistä. Viranhaltijalla, jolle siirretään kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle kuuluvaa toimivaltaa, tulee olla tehtävän edellyttämä pätevyys.
Maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 21 § 4 momentin mukaan rakennusvalvontaviranomaisen toimivallan siirtämiseen sovelletaan, mitä kuntalaissa säädetään. Hallintopakkoa ja oikaisuvaatimusta koskevaa asiaa ei kuitenkaan saa siirtää viranhaltijan ratkaistavaksi.
Kuntalain (410/2015) 91 § mukaan valtuusto voi hallintosäännössä siirtää toimivaltaansa kunnan muille toimielimille sekä luottamushenkilöille ja viranhaltijoille. 2. momentin mukaan valtuusto voi hallintosäännössä antaa kunnan muulle 1 momentissa tarkoitetulle viranomaiselle oikeuden siirtää sille siirrettyä toimivaltaa edelleen. Näin siirrettyä toimivaltaa ei voida enää siirtää edelleen.
Virtain kaupungin hallintosäännön 33 § mukaisesti lupapalvelulautakunta toimii:
- maankäyttö- ja rakennuslain mukaisena rakennusvalvontaviranomaisena;
- kuntien ympäristönsuojelun hallinnosta annetun lain mukaisena ympäristönsuojeluviranomaisena;
- maankäyttö- ja rakennus-, ympäristönsuojelu-, luonnonsuojelu-, jäte-, maastoliikenne-, ulkoilu-, vesi-, liikenne-, maa-aines-, merenkulun ympäristönsuojelu-, vesihuoltolain ja lain vesihuoltolain muuttamisesta sekä rakennusperinnön suojelemisesta annetuin lain mukaisena lupa- ja valvontaviranomaisena.
Lupapalvelulautakunnan tehtävänä on vastata: rakentamisen ja ympäristönsuojelun neuvonnasta; ympäristön tilan seurannasta; ajoneuvojen siirtämisestä annetun lain mukaisista kunnalle määrätyistä tehtävistä; luonnonsuojelulain mukaan kunnalle kuuluvista viranomaistehtävistä (26 §, 28 §).
Hallintosäännön 38 § mukaan toimielin voi siirtää sille tässä luvussa määrättyä toimivaltaa edelleen alaiselleen viranomaiselle. Se, jolle toimivaltaa on edelleen siirretty, ei voi enää siirtää toimivaltaa edelleen. Toimivaltaa ei kuitenkaan voi siirtää, jos se on lainsäädännössä määritelty erikseen jonkin tietyn viranomaisen käytettäväksi. Toimivallan siirtämisestä on ilmoitettava kaupunginhallitukselle.
Lupapalvelulautakunnan toimivaltaa on edelleen siirretty hallintosäännön mukaisesti rakennustarkastajalle, ympäristösuunnittelijalle, ympäristötarkastajalle ja maankäyttöinsinöörille. Lupapalvelulautakunta on päättänyt viimeksi toimivallan siirtämisestä 23.1.2019 § 10. Liitteessä ehdotus muutoksista toimivallan siirtämiseen viranhaltijoille ja aiempi päätös on oheismateriaalina.
Esittelijä Ympäristötarkastaja Hanna Honkanen
Päätösehdotus Lupapalvelulautakunta päättää siirtää toimivallan viranhaltijoille liitteen mukaisesti. Toimivallan delegointi on voimassa, kunnes lautakunta käsittelee asian uudestaan.
Lisäksi lupapalvelulautakunta ehdottaa seuraavaan hallintosäännön päivitykseen muutosta, että ajoneuvojen siirtämisestä annetun lain mukaisista kunnalle määrätyistä tehtävistä vastaisi jatkossa teknisten palvelujen lautakunta.
Perustelut:
Toimivallan siirtäminen on tarpeen lupapalvelulautakunnalle kuuluvien asioiden joustavan hoitamisen vuoksi.
Ajoneuvojen siirtämisestä annetut tehtävät kuuluvat luontevasti kaupungin teknisten palvelujen toimialaan.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin keskustelun jälkeen.
Lisätietoja Ympäristötarkastaja Hanna Honkanen, puh. 044 715 1468, sähköposti: etunimi.sukunimi@virrat.fi
Jakelu Kaupunginhallitus
Kaupunginvaltuusto
Teknisten palveluiden lautakunta
Rakennustarkastaja
Ympäristötarkastaja
Maankäyttöinsinööri
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |