RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 13.03.2023/Pykälä 64
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tilinpäätöksen 2022 negatiiviset talousarviopoikkeamat
KH 13.03.2023 § 64
48/02.06.01.03/2023
Valmistelija talousjohtaja, oto. hallintojohtaja
Vuoden 2022 talousarvion käyttötalouden sitovuustaso on kunkin tulosalueen toimintakate eli tulojen ja menojen erotus.
Investointien sitovuustaso on hankkeen tai hankeryhmän bruttomääräiset tuloarviot ja menomäärärahat.
Tuloslaskelmaosan sitovia eriä ovat:
- Verotulot
- Valtionosuudet
- Rahoitustulot ja -menot
- Satunnaiset erät
- Tilinpäätössiirrot
Rahoitusosan sitovia eriä ovat kaikki rahoituksen rahavirran erät bruttomääräisinä.
Käyttötalouden osalta toimielintasolla talousarvio ylittyi sivistyslautakunnan osalta n. 2 %, mutta muiden toimielimien osalta kokonaisuus ei ylittynyt. Tulosaluetasolla ylityksiä tuli perusturvalautakunnalla ja sivistyslautakunnalla. Sivistyslautakunta on käsitellyt talousarvioylitykset/ alustavan tilinpäätöksen kokouksessaan 15.2.2023. Perusturvalautakunnan toiminta on päättynyt 31.12.2022, joten erillistä lautakuntakäsittelyä ei sen osalta ole ollut. Muiden toimielinten osalta talousarvioylityksiä ei tullut.
Investointien osalta vähäisiä määrärahaylityksiä oli muutamien hankeryhmien osalta. Teknisten palveluiden lautakunta on käsitellyt alustavan tilinpäätöksen ja investoinnit kokouksessaan 21.2.2023.
Oheismateriaalina on yhteenveto käyttötalouden, investointien, tuloslaskelman ja rahoituksen negatiivisista talousarviopoikkeamista selvityksineen.
Koko kaupungin osalta ylijäämä on tämän hetken valmistelutilanteen mukaan n. 3,2 miljoonaa euroa. Hyvään tulokseen merkittävimmin vaikuttavat postitiivisesti talousarvioon nähden toteutuneet verotulot ja rahoitustuotot.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Viitanen Henna
Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy tilinpäätöksen 2022 negatiiviset talousarviopoikkeamat liitteen mukaisesti.
Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti keskustelun jälkeen.
Lisätietoja Talousjohtaja, oto. hallintojohtaja Kaisa Jaatinen, puh. 044 715 1221, sähköposti: etunimi.sukunimi@virrat.fi
Jakelu Valtuusto
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |