RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 13.03.2023/Pykälä 63
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kulttuurimatkailun polku pohjoiselle Pirkanmaalle -hankkeen hakeminen
KH 13.03.2023 § 63
135/00.01.05/2023
Valmistelija elinvoimapäällikkö
Virtain kaupunki hakee Taiken (Taiteen edistämiskeskus) erityisavustusta harvaan asutun maaseudun kulttuuritoimintaan. Kulttuurimatkailun polku pohjoisella Pirkanmaalla -hankkeessa tavoitteena on hankealueen taide- ja kulttuuritoimijoiden keskinäinen verkostoituminen sekä verkostoituminen alueen matkailutoimijoiden kanssa, tiedonvaihto, kumppanuuksien rakentaminen ja tuotekehitystä- ja markkinointia palveleva yhteistyö sekä yhteisten kulttuurimatkailutuotteiden kehittäminen ja myyntiin saattaminen.
Kulttuurimatkailun polku pohjoisella Pirkanmaalla -hanke on tarkoitus toteuttaa yhteishankkeena Virtain kaupungin, Ruoveden kunnan sekä mahdollisesti Mänttä-Vilppulan kaupungin hama-alueilla. Hallinnoijana toimii Virtain kaupunki. Hankkeen kokonaisbudjetti on maksimissaan 47 890 €, josta Virtain kaupungin omarahoitusosuus on maksimissaan 4000 euroa. Hankkeen budjetti ja omarahoitusosuus riippuuvat siitä osallistuuko Mänttä-Vilppula hankkeeseen.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Viitanen Henna
Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi ja oikeuttaa kaupunginjohtajan jättämään hankehakemuksen
Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti keskustelun jälkeen.
Elinvoimapäällikkö Tiina Perämäki oli läsnä asiantuntijana Teamsin välityksellä tämän pykälän käsittelyn ajan.
Lisätietoja Elinvoimapäällikkö Tiina Perämäki, puh. 044 715 1444, s-posti etunimi.sukunimi@virrat.fi
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |