RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 23.01.2023/Pykälä 13
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
PoKo ry:n ajankohtaiskatsaus
KH 23.01.2023 § 13
Valmistelija talousjohtaja, oto. hallintojohtaja
PoKo ry:n toiminnanjohtaja tulee kokoukseen esittelemään PoKo ry:n toimintaa ja hankerahoituksen mennyttä ja tulevaa ohjelmakautta.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Viitanen Henna
Päätösehdotus PoKo ry:n ajankohtaiskatsaus merkitään tiedoksi.
Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti keskustelun jälkeen.
PoKo ry:n toiminnanjohtaja Jutta Ahro ja elinvoimapäällikkö Tiina Perämäki olivat läsnä asiantuntijoina tämän pykälän käsittelyn ajan ja poistuivat ennen päätöksentekoa.
Lisätietoja Kaupunginjohtaja Henna Viitanen, puh. 044-715 1201, sähköposti: etunimi.sukunimi@virrat.fi
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |