RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Lupapalvelulautakunta
Pöytäkirja 26.01.2023/Pykälä 6
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Maa-aineslain mukainen lupapäätös, Hämeen Kuljetus Oy, tilalle Valkeajärvi 936-402-6-51, hallintolain 50 §:n mukainen asiavirheen korjaus lupapäätökseen
LUPALV 25.11.2022 § 39
Valmistelija Ympäristötarkastaja
Hämeen Kuljetus Oy hakee maa-aineslain (555/1981) 4 §:n mukaista lupaa maa-ainesten ottamiseen. Hakemus koskee Jähdyspohjan kylässä Virtain kaupungissa Valkeajärvi 936-402-6-51 -tilalla tapahtuvaa hiekan ja soran ottamista. Kyseessä on olemassa olevan ottamisalueen toiminnan jatkaminen. Samalle alueelle on ollut Virtain kaupungin ympäristölautakunnan 8.5.2012, § 57 myöntämä lupa 126 500 m3 maa-ainesten ottamiseen kymmeneksi vuodeksi.
Haettu kokonaismäärä kymmenen vuoden aikana on 84 630 m3krt ja arvioitu vuotuinen ottomäärä 8 460 m3krt. Ottamisalueen pinta-ala on 2,1 ha. Ottamissuunnitelmassa esitetty alin ottamistaso on +134,3 m mpy (N2000).
Hankealue sijaitsee Kukkokankaan pohjavesialueella, joka on luokiteltu 1-luokkaan eli on vedenhankinnan kannalta tärkeä pohjavesialue. Alue sijoittuu Kukkokankaan paikallisesti arvokkaalle harjualueelle. Päätösehdotus on liitteenä.
Esittelijä Ympäristötarkastaja Hanna Honkanen
Päätösehdotus Lupapalvelulautakunta päättää myöntää Hämeen Kuljetus Oy:lle liitteessä olevan päätösehdotuksen mukaisen maa-ainesluvan kymmeneksi vuodeksi Virtain kaupungissa sijaitsevalle tilalle Valkeajärvi 936-402-6-51.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Lisätietoja Ympäristötarkastaja Hanna Honkanen, puh. 044 715 1468, sähköposti: etunimi.sukunimi@virrat.fi
Jakelu Hakija
Muistuttajat
Pirkanmaan ELY-keskus
Ruoveden kunta
Pirkanmaan pelastuslaitos
Keurusselän terveyden- ja ympäristönsuojelutoimisto
Virtain vesiosuuskunta
LUPALV 26.01.2023 § 6
411/11.03.03/2022
Valmistelija Ympäristötarkastaja
Lupapalvelulautakunnan 25.11.2022 Hämeen Kuljetus Oy:lle myöntämässä maa-aineslupapäätöksessä lupamääräyksessä 4 määrättiin, että maa-ainesten ottamisalue tulee rajata niin, että suunnitelma-alueella olevan supan ympärille jää sen reunasta mitattuna 50 metrin suojaetäisyys ottamisalueen reunaan. Tämän ottamisaluerajauksen mukainen alueelta otettavissa oleva maa-ainesmäärä, ottamisalueen pinta-ala sekä maisemointikartta tulee päivittää ottamissuunnitelmaan ja toimittaa lupaviranomaiselle hyväksyttäväksi kuukauden kuluessa tämän päätöksen lainvoimaiseksi tulosta. Hämeen Kuljetus Oy toimitti päivitetyn ottamissuunnitelman ja suunnitelmakartat 22.12.2022, jotka ovat liitteenä. Maa-aineslupapäätös 25.11.2022, § 39 on tullut lainvoimaiseksi valitusajan päättymisen 9.1.2023 jälkeen.
Ottamisalueen rajausmuutoksen jälkeen ottamisalueen pinta-ala on 1,4 ha ja alueella hyödynnettävissä oleva maa-ainesmäärä on 67 600 m3ktr ja vuotuinen ottamismäärä 6 800 m3ktr. Kuorittavien pintamaiden määrä vähenee. Saadun selvityksen perusteella annettua maa-aineslupapäätöstä korjataan näillä tiedoilla hallintolain 50 § mukaisesti. Ottamisalueen pinta-ala vaikuttaa vakuuden määrään ja ottamismäärä lupamaksun määrään, joten nämä tiedot korjataan myös päätökseen. Tämän korjaus on hakijan edun mukainen, sillä ottamisalueen pienentymisen myötä myös vaadittava vakuus ja käsittelymaksu pienenevät. Korjattu päätös on liitteenä.
Hallintolaki 50 §: Asiavirheen korjaaminen
"Viranomainen voi poistaa virheellisen päätöksensä ja ratkaista asian uudelleen, jos:
1) päätös perustuu selvästi virheelliseen tai puutteelliseen selvitykseen;
2) päätös perustuu ilmeisen väärään lain soveltamiseen;
3) päätöstä tehtäessä on tapahtunut menettelyvirhe; tai
4) asiaan on tullut sellaista uutta selvitystä, joka voi olennaisesti vaikuttaa päätökseen.
Päätös voidaan korjata 1 momentin 1-3 kohdassa tarkoitetussa tilanteessa asianosaisen eduksi tai vahingoksi. Päätöksen korjaaminen asianosaisen vahingoksi edellyttää, että asianosainen suostuu päätöksen korjaamiseen. Asianosaisen suostumusta ei kuitenkaan tarvita, jos virhe on ilmeinen ja se on aiheutunut asianosaisen omasta menettelystä. Päätös voidaan korjata 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetussa tilanteessa ainoastaan asianosaisen eduksi."
Hallintolain 53 §:n mukaan korjaamisasian käsittely ei vaikuta valitusajan tai muun määräajan kulumiseen.
Esittelijä Ympäristötarkastaja Hanna Honkanen
Päätösehdotus Lupapalvelulautakunta korjaa hallintolain 50 § mukaisesti annetun selvityksen perusteella Hämeen Kuljetus Oy:lle myönnettyä maa-aineslupapäätöstä 25.11.2022, § 39 tämän päätöksen liitteen mukaisesti. Päätösliitteeseen on korjattu rajausmuutoksen mukaisesti tiedot ottamismäärästä, vuotuisesta ottamismäärästä ja ottamisalueen pinta-alasta sekä niihin perustuvat vakuuden ja käsittelymaksun määrät.
Tämän päätöksen ote ja liitteenä oleva korjattu päätösliite lähetetään Hämeen Kuljetus Oy:lle ja jakelussa mainituille asianosaisille.
Perustelut: Hämeen Kuljetus Oy:n toimittama ottamissuunnitelman muutos 22.12.2022 on lupapalvelulautakunnan 25.11.2022 § 39 päätöksen mukainen. Maa-aineslupapäätöstä korjataan toimitetun ottamissuunnitelman tietojen mukaisesti hallintolain 50 § perusteella.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin keskustelun jälkeen.
Lisätietoja Ympäristötarkastaja Hanna Honkanen, puh. 044 715 1468, sähköposti: etunimi.sukunimi@virrat.fi
Jakelu Hämeen Kuljetus Oy
Muistuttajat
Pirkanmaan ELY-keskus
Ruoveden kunta
Pirkanmaan pelastuslaitos
Keurusselän ympäristön- ja terveydensuojelutoimisto
Virtain vesiosuuskunta
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |