RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Henkilöstöjaos
Pöytäkirja 24.05.2022/Pykälä 16
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, pöytäkirjantarkastajien valinta
HENKJAOS 24.05.2022 § 16
Henkilöstöjaoksen pöytäkirja tarkastetaan kokousta seuraavan viikon tiistaina. Pöytäkirja pidetään nähtävänä kokousta seuraavan viikon perjantaina. Jollei tarkastus- tai nähtävilläolopäivä ole työpäivä, pöytäkirjan tarkastus tai nähtävänäpitäminen tapahtuu seuraavana työpäivänä.
Esittelijä
Päätösehdotus Kokous todetaan lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Pöytäkirja tarkastetaan 31.5.2022 ja pidetään julkisesti nähtävillä
3.6.2022.
Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa.
Tämä kokous toteutetaan osin sähköisesti Teams-järjestelmän välityksellä siten, että sähköisesti kokoukseen läsnä oleviksi todetut ovat keskenään yhdenvertaisessa näkö- ja ääniyhteydessä.
Päätös Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Jarmo Vehmas ja Johanna Saarinen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |