RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Teknisten palveluiden lautakunta
Pöytäkirja 24.05.2022/Pykälä 52
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Tiedoksi kaupungin viranomaisten pöytäkirjoja ja päätöksiä
TEKPALV 24.05.2022 § 52
Valmistelija Toimistosihteeri
Kuntalain (410/2015) 92 §:
"Kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja ja hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.
Hallintosäännössä voidaan määrätä, että 1 momentissa tarkoitettu oikeus koskee vastaavasti lautakuntia, niiden puheenjohtajia tai hallintosäännössä määrättyä kunnan viranhaltijaa asianomaisen lautakunnan alaisen viranomaisen tai lautakunnan jaoston toimivaltaan siirretyissä asioissa, jollei kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja tai 1 momentissa tarkoitettu hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija ole ilmoittanut asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi.
Hallintosäännössä voidaan määrätä, että liikelaitoksen johtokunta, sen puheenjohtaja tai kunnan viranhaltija voivat ottaa liikelaitoksen johtokunnan käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty liikelaitoksen johtokunnan alaisen viranomaisen toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen. Tällöin asiaa ei voida ottaa sen lautakunnan käsiteltäväksi, jonka alainen liikelaitoksen johtokunta on. Jos asia on päätetty ottaa sekä liikelaitoksen johtokunnan että kunnanhallituksen käsiteltäväksi, asia käsitellään kunnanhallituksessa.
Asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi sen ajan kuluessa, jossa 134 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä.
Ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa:
1) lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita;
2) yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita;
3) 51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset kunnat niin sopivat."
Teknisten palveluiden lautakunnalle annetaan tiedoksi seuraavat viranhaltijapäätökset:
Tekninen johtaja:
- § 22/2022 Irtisanoutuminen / Laitoshuoltaja
- § 21/2022 Virkamääräys / rakennusmestari
- § 20/2022 Maanvuokrasopimuksen purkaminen / Maatalousyhtymä Saarinen Janne ja Saarinen Tuomo
- § 19 Maanvuokrasopimus / Maatalousyhtymä Saarinen Janne ja Saarinen Tuomo
- § 18/2022 Lupa torialueen käyttöön 20.5.2022
- § 17/2022 Työaikaisen vakuuden muuttaminen takuuaikaiseen vakuuteen / Ensihoitoaseman (ambulanssitallin) laajennus / Virtain Putkityö Oy
Maankäyttöinsinööri
- § 2/2022 Katu- ja sijoituslupa, ElmoNet Oy
- § 1/2022 Maanvuokrasopimukset / Antti Rautalahti
Esittelijä Tekninen johtaja Jussi Lähteenmäki
Päätösehdotus Lautakunta merkitsee viranhaltijapäätökset tiedokseen sekä päättää, ettei se ota käsiteltäväkseen niihin sisältyviä asioita.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Lisätietoja Toimistopäällikkö Tiina Keskimäki, puh. 044 715 1224, sähköposti: etunimi.sukunimi@virrat.fi
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |