RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Perusturvalautakunta
Pöytäkirja 23.08.2022/Pykälä 48
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Työterveyshuollon järjestäminen 1.10.2022 alkaen
PETUL 23.08.2022 § 48
485/05.00.00/2022
Valmistelija henkilöstöpäällikkö, talousjohtaja, sosiaali - ja terveysjohtaja
Työnantajan on järjestettävä työntekijöilleen ehkäisevä työterveyshuolto. Työnantaja voi järjestää työterveyshuollon palvelut itse tai ostaa ne terveyskeskuksesta, yksityiseltä lääkäriasemalta tai muulta palveluntuottajalta.
Kunnan on järjestettävä työterveyshuollon palvelut alueellaan oleville palveluja haluaville työnantajille. Terveydenhuoltolakia on muutettu 8.7.2022 siten, että 1.1.2023 alkaen vastuu palvelujen järjestämisestä alueen yrittäjille ja muille omaa työtään tekeville siirtyy hyvinvointialueille 1.1.2023 alkaen. Yrittäjällä ja muulla omaa työtään tekevällä on mahdollisuus järjestää palvelut itselleen.
Työterveyshuollon tavoitteena on työnantajan, työntekijän ja työterveyshuollon yhteistoimin edistää
.työntekijöiden terveyttä sekä työ- ja toimintakykyä työuran eri vaiheissa
.työhön liittyvien sairauksien ja tapaturmien ehkäisyä
.työn ja työympäristön terveellisyyttä ja turvallisuutta
.työyhteisön toimintaa
Virtain kaupunki on vuonna 2017 kilpailuttanut järjestämisvastuullaan olevat sekä Virtain kaupunkikonsernin työterveyshuollon palvelut, jotka kaupunki ennen tätä järjesti omana toimintanaan. Kilpailutuksen voitti Attendo Terveyspalvelut Oy. Myöhemmin toiminta on siirtynyt yrityskaupan seurauksena Suomen Terveystalo Oy:lle. Nykyinen Virtain kaupungin ja Suomen Terveystalo Oy:n välinen työterveyshuollon sopimus päättyy 30.9.2022. Sopimukseen sisältyy optio sopimuksen jatkamisesta enintään kahdella vuoden mittaisella optiovuodella. Suomen Terveystalo Oy on ilmoittanut, että se ei ole halukas neuvottelemaan option käytöstä ja on päättänyt lopettaa toimipisteensä Virroilla.
Työterveyshuollon palvelujen hankinnasta on järjestetty markkinavuoropuhelu, johon osallistui kaksi kaupallista palvelujen tarjoajaa. Nyt hankittava kokonaisuus sisältää lakisääteisten työterveyshuollon palvelujen tuottamisen Virtain kaupungin henkilöstölle. Lisäksi palvelujen tuottajan on oltava valmis tarjoamaan terveydenhuoltolain 18 § mukaisesti soveltuvin osin työterveyshuoltolain 12 §:n mukaista työterveyshuoltoa Virtain alueella toimiville yrittäjille ja muille omaa työtään tekeville. Aikaisemmin Virtain kaupungin kilpailuttaman sopimuksen päättyessä Keiturin Sote Oy on päättänyt hankkia työterveyshuollon palvelut Ratinan Terveys Oy:ltä, jonka emoyhtiö Tullinkulman Työterveys Oy tulee olemaan Pirkanmaan Hyvinvointialueen in-house yhtiö ja tuottaa hyvinvointialueen työterveyshuollon palvelut. Ratinan Terveys Oy avaa toimipisteen Virroille ja on valmis tuottamaan työterveyshuollon palveluja myös alueen yrittäjille ja omaa työtä tekeville terveydenhuoltolain mukaisesti.
Markkinavuoropuhelun perusteella kaupalliset toimijat eivät olleet kiinnostuneita perustamaan toimipistettä Virroille. Tämän johdosta Virtain kaupunki on käynyt keskusteluja Ratinan Terveys Oy:n kanssa työterveyshuollon palveluiden hankinnasta.
Hankintalaki
Hankintalain näkökulmasta kyseessä on hankintalain 25 §:n 1 mom. 3. kohdan mukainen sosiaali- ja terveyspalveluja koskeva hankinta, jonka kansallinen kynnysarvo on 400 000 euroa. Hankinta sisältää työterveyshuoltolain mukaisten lakisääteisten työterveyshuollon palveluiden hankinnan Virtain kaupungin henkilöstölle. Palvelun sisältö on määritelty luokka 1 -painotteiseksi sairaanhoitosopimukseksi keskittyen ennaltaehkäisevään toimintaan ja työkyvyn ylläpitämiseen.
Sopimuskaudeksi on neuvoteltu 1.10.-31.12.2024 määräaikainen sopimus, jossa on molemminpuolinen oikeus purkaa sopimus, mikäli sopimusehdot eivät täyty.
Hankinnan ennakoitu arvo on laskettu tämän sisällön mukaan 27 kuukauden ajalle hankintalain mukaisesti. Hankinnan ennakoitu arvo on laskettu nykyisten kustannusten ja tulevan palvelusopimuksen sisällön mukaisesti. Tulevassa sopimuksessa luokan 2 sisältö muuttuu, mikä vaikuttaa kokonaiskustannuksia alentavasti. Sopimus tehdään tässä vaiheessa reilun kahden vuoden ajalle, koska työterveyshuoltopalveluiden järjestäminen kunnille Pirkanmaan hyvinvointialueella on vielä osittain avoinna. Ennakoitu hankinnan arvo on noin 99 000 euroa/ vuosi ja alittaa siten hankintalain kynnysarvon.
Esittelijä Sosiaali- ja terveysjohtaja Minna Koskinen
Päätösehdotus Perusturvalautakunta hyväksyy sopimuksen työterveyspalveluiden tuottamisesta Ratinan Terveys Oy; n kanssa ajalle 1.10.2022- 31.12.2024.
Päätös Lautakunta hyväksyi ehdotuksen sillä lisäyksellä, että sosiaali- ja terveysjohtaja voi tarvittaessa tehdä teknisiä tarkistuksia sopimukseen.
Lisätietoja henkilöstöpäällikkö, sosiaali- ja terveysjohtaja
Jakelu Tiina Surakka, Ratinan Terveys Oy, kaupunginhallitus
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |