RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 15.08.2022/Pykälä 221
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Täyttölupa / avustava kirjanpitäjä
KH 15.08.2022 § 221
504/01.01.01.01/2022
Valmistelija talousjohtaja, oto. hallintojohtaja
Vuoden 2021 alusta alkaen kunnat ovat raportoineet taloustietonsa Valtiokonttorille ensisijaisesti XBRL-muodossa. Raportointivaatimuksissa ja raportoinnin sisällössä tulee muutoksia vuosittain, mm. automatisoitavien raportointikokonaisuuksien määrä tulee lähivuosina kasvamaan ja vaatii sekä järjestelmän että toimintatapojen kehittämistä.
Sosiaali- ja terveystoimen siirtyminen hyvinvointialueelle ei tule vaikuttamaan kirjanpidon työmäärään alentavasti kuin aikaisintaan loppuvuonna 2023 ja etenkin alkuvuosi tulee olemaan hyvin haasteellinen, kun laaditaan tilinpäätöstä ja raportointeja vuoden 2022 osalta.
Haasteisiin pyritään vastaamaan mm. kehittämällä taloushallinnon automatisaatiota neljän kunnan yhteisellä hankkeella, jonka avulla pyritään lisäämään automatiikkaa ja ottamaan käyttöön robotiikkaa rutiinitehtävissä. Kirjanpidon henkilöstön työpanos on keskeinen hankkeen onnistumisessa. Avustava kirjanpitäjä työskentelee myös hankkeessa sekä tukee työpanoksellaan kirjanpitäjien osallistumista hankkeeseen. Siltä osin kun kirjanpitäjät ja muu henkilöstö tekevät hanketyötä saadaan henkilöstökustannukset kohdistaa hankkeelle ja niihin saadaan valtionavustusta.
Kirjanpidossa on vuoden 2021 maaliskuusta alkaen työskennellyt osa-aikainen (60 %) avustava kirjanpitäjä. Tehtävään on myönnetty täyttölupa 31.12.2022 saakka. Talousraportoinnin velvoitteiden ja käynnissä olevan hankkeen johdosta työpanosta tarvitaan edelleen.
Oheismateriaalina täyttölupahakemus.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Viitanen Henna
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää myöntää täyttöluvan avustavalle kirjanpitäjälle ajalle 1.1.2022 - 30.9.2024
Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti keskustelun jälkeen.
Lisätietoja Talousjohtaja, oto. hallintojohtaja Kaisa Jaatinen, puh. 044 715 1221, sähköposti: etunimi.sukunimi@virrat.fi
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |