RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 15.08.2022/Pykälä 220
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Täyttölupa / määräaikainen projektityöntekijä
KH 15.08.2022 § 220
503/01.01.01.01/2022
Valmistelija talousjohtaja, oto. hallintojohtaja
Virtain kaupunki on yhdessä Mänttä-Vilppulan ja Keuruun kaupunkien sekä Ruoveden kunnan kanssa saanut Valtiovarainimisteriöltä rahoitusta digihankkeeseen, jonka tavoitteena on osaamisen kehittäminen ja varmistaminen osana toiminnan, tehtävien ja sisäisten prosessien digitalisointia ja uudistamista. Hankkeessa on tarkoitus kehittää kuntien tiedolla johtamista, lisätä talousosaamista, luoda mittareita sekä kehittää taloustiedon tuottamisen prosessia mm. digitalisaatiota hyödyntämällä. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 516.040 euroa ja myönnetty avustus 85 % kustannuksista, enintään 438.634 euroa.
Hankkeen suunnittelussa on lähdetty siitä, että hankkeelle palkataan yhteinen projektityöntekijä, jonka tehtävänä on mm. hankkeen hallinnointi ja koordinointi. Lisäksi kunnat osoittavat hankkeelle asiantuntijaresurssia oman henkilöstön osalta. Hankkeeseen osallistuvissa kunnissa ei ole tällä hetkellä vapaata resurssia projektityöntekijän tehtävien hoitamiseen, minkä johdosta on tarpeen käynnistää projektityöntekijän rekrytointi. Virtain kaupunki on hankkeen hallinnoijakunta ja on siten luontevaa, että projketityöntekijä palkataan Virtain kaupungin organisaatioon.
Myönteinen rahoituspäätös on saatu 15.6.2022 ja hanke on käynnistetty kuntien edustajien kokouksessa 5.8.2022, jossa on mm. nimetty hankkeelle ohjausryhmä. Hanke tulee saattaa päätökseen 30.9.2024 mennessä.
Oheismateriaalina on täyttölupahakemus.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Viitanen Henna
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää myöntää täyttöluvan projektityöntekijän palkkaamiseen ajalle 15.9.2022 - 30.9.2024
Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Lisätietoja Talousjohtaja, oto. hallintojohtaja Kaisa Jaatinen, puh. 044 715 1221, sähköposti: etunimi.sukunimi@virrat.fi
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |