RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 15.04.2024/Pykälä 105
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, pöytäkirjantarkastajien valinta
KH 15.04.2024 § 105
Hallintosäännön 127 §:n mukaan
Toimielin käsittelee asian varsinaisessa kokouksessaan, jossa kokouksen osallistujat ovat läsnä kokouspaikalla. Varsinaisessa kokouksessa voidaan käyttää sähköistä asiahallinta- tai äänestysjärjestelmää. Vaihtoehtoisesti kokous voidaan pitää sähköisessä toimintaympäristössä, johon osallistutaan sähköisen yhteyden avulla (sähköinen kokous). Tällöin edellytyksenä on läsnä oleviksi todetut ovat keskenään yhdenvertaisessa näkö- ja ääniyhteydessä.
Hallintosäännön 146 §:n mukaan
Hallintosäännön 146 §:n mukaan pöytäkirjaan tulee tehdä merkintä käytetyistä päätöksentekotavoista (varsinainen kokous, sähköinen kokous, yksilöidään päätökset, jotka on tehty sähköisessä päätöksentekomenettelyssä).
Esittelijä Kaupunginjohtaja Viitanen Henna
Päätösehdotus Kokous todetaan lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Pöytäkirja tarkastetaan 17.4.2024 ja pidetään julkisesti nähtävillä
18.4.2024.
Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa. Tarkastusvuorossa ovat Mikko Hänninen ja Eila Kalliomäki.
Tämä kokous toteutetaan osin sähköisesti Teams-järjestelmän välityksellä siten, että sähköisesti kokoukseen läsnä oleviksi todetut ovat keskenään yhdenvertaisessa näkö- ja ääniyhteydessä.
Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Mikko Hänninen ja Eila Kalliomäki
Teamsin välityksellä kokoukseen osallistuivat luottamushenkilöt Reijo Koskelä, Sanna Kangas, Pirjo Ala-Kaarre, Ari Dahlberg, Pentti Tikkanen, Satu Solja ja Katja Kotalampi.
Lisätietoja Talous- ja hallintojohtaja Kaisa Jaatinen, puh. 044 715 1221, sähköposti: etunimi.sukunimi@virrat.fi
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |