RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Liikelaitos Marttisen johtokunta
Pöytäkirja 20.03.2024/Pykälä 3
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Muutosneuvottelujen käynnistäminen
NUOJK 20.03.2024 § 3
110/02.00/2024
Valmistelija Liikelaitos Marttisen toimitusjohtaja
Kaupungille ja johtokunnalle on ilmoitettu tarpeesta aloittaa muutosneuvottelut liikelaitos Marttisessa koskien pidempiaikaisia lomautuksia vuosille 2024 ja 2025 tuotannollis-taloudellisista syistä.
Vallitseva talouden taantuma ja toiminnan kohonneet kustannukset ovat aiheuttaneet sen, että Marttisen tulos 2023 oli tappiollinen. Vallitseva työmarkkinoiden epävarmuus lisää myös riskiä talouden taantuman jatkumiseen. Tällä hetkellä näyttää siltä, että kustannuspaineet kasvavat edelleen. Suurin kustannuserä toiminnassa on palkkakustannukset.
Kyse on talouden tasapainottamisesta, jolla liikelaitos pyrkii korjaamaan toiminnan kannattavuutta ja siten varmistamaan toiminnan jatkuvuuden ja työpaikat.
Esittelijä Liikelaitos Marttisen toimitusjohtaja Katariina Sallomy
Päätösehdotus Johtokunta esittää kaupunginhallitukselle muutosneuvottelun käynnistämisen.
Päätös Johtokunta päättää tehdä tarkemman selvityksen muutosneuvottelun tarpeesta.
Lisätietoja Toimitusjohtaja Katariina Sallomy, puh. 044 715 1922, sähköposti: etunimi.sukunimi@marttinen.fi
Jakelu Kaupunginhallitus
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |