RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 25.03.2024/Pykälä 92
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Sisäisen valvonnan arviointi 2023
KH 25.03.2024 § 92
475/02.06.01.03/2023
Valmistelija talous- ja hallintojohtaja
Kaupunginhallitus on 18.12.2023 § 361 antamassaan tilinpäätöksen 2023 käsittelyohjeissa edellyttänyt toimielimiltä sisäisen valvonnan arvioinnin tekemistä annetun lomakkeen avulla.
Oheismateriaalina on toimielinten käsittelemät sisäisen arvioinnin lomakkeet sekä hallinto- ja elinvoimaosaston sisäisen valvonnan arviointi.
Sisäisen valvonnan arvioinneissa on noussut esiin kehitettävää erityisesti tehtävänjakojen selkiyttämiseen, henkilöstövaihdosten aiheuttamiin toiminnan jatkuvuuden riskeihin, riskienhallinnan toimenpiteiden ja ohjeiden jalkauttamiseen, toiminnan tavoitteiden selkeyttämiseen, järjestelmien hallintaan sekä prosessien kehittämiseen. Näihin pyritään vastaamaan riskienhallinnan ohjeen laatimisessa ja jalkauttamisessa.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Viitanen Henna
Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee osastojen sisäisen valvonnan arvioinnit tiedoksi.
Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti keskustelun jälkeen.
Lisätietoja Talous- ja hallintojohtaja Kaisa Jaatinen, puh. 044 715 1221, sähköposti: etunimi.sukunimi@virrat.fi
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |