RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Teknisten palveluiden lautakunta
Pöytäkirja 16.04.2024/Pykälä 26
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Yhdyskuntatekniikan päällikön täyttölupa
TEKPALV 16.04.2024 § 26
207/01.01.01.01/2023
Valmistelija Tekninen johtaja
Teknisen osaston vakituisessa virassa oleva yhdyskuntatekniikan päällikkö on irtisanoutunut ja nykyinen virkasuhde päättyy 28.4.2024. Jotta töiden sujuvuus voidaan vastuualueella taata, on virka täytettävä.
Yhdyskuntatekniikan päällikön tehtävät sijoittuvat teknisten palveluiden toimialalla pääosin ylläpito ja rakentaminen sekä vesihuollon tulosalueelle.
Yhdyskuntatekniikan päällikkö vastaa katujen- ja yleisten alueiden hoidosta ja ylläpidosta, hulvesien hallinnasta sekä vesihuoltolaitoksen toiminnasta. Tehtäviin kuuluu myös toimialueensa suunnittelu-, hanke- ja kehittämistehtäviä, sekä vastuu toimialueensa taloudesta. Myös muita esimies- ja työnjohtotehtäviä, hankintoja ja kilpailutuksia sekä tehtäviin liittyvien lupien ja viranhaltijapäätösten valmistelua.
Yhdyskuntatekniikan päällikön viran täyttölupahakemus sekä hakuilmoitus pykälän liitteenä lautakunnan jäsenille.
Esittelijä Tekninen johtaja Jussi Lähteenmäki
Päätösehdotus Teknisten palveluiden lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle yhdyskuntatekniikan päällikön viran täyttölupaa toistaiseksi voimassaolevaan virkasuhteeseen 1.6.2024 lähtien.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin. Lisäksi lautakunta päätti valita puheenjohtajan edustajakseen virkaa hakevien työhaastatteluun.
Tämä pykälä tarkastettiin kokouksessa.
Lisätietoja Tekninen johtaja Jussi Lähteenmäki p. 044 7151 310,
eetunimi.sukunimi@virrat.fi
Jakelu kaupunginhallitus
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |