RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 16.04.2024/Pykälä 30
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Työterveyshuoltopalveluiden kilpailutuksen käynnistäminen
HYVLTK 16.04.2024 § 30
59/02.08.00/2024
Valmistelija hyvinvointijohtaja, taloussuunnittelija, henkilöstöpäällikkö
Virtain kaupungin työterveyspalveluiden nykyinen palvelusopimus Ratinan Terveys Oy:n kanssa päättyy 31.12.2024. Sopimus ei sisällä optiomahdollisuutta.
Työterveyspalveluiden hankintaa varten on käyty keskusteluja Hansel Oy, Tuomi Logistiikan sekä Emkine-nimisten yritysten kanssa palvelukokonaisuuden kilpailuttamiseksi. Kilpailutus päätettiin kuitenkin toteuttaa sisäisesti ilman ostopalveluhankintaa.
Kyseessä on Hankintalain 25 § 1 mom. 3. kohdan mukainen sosiaali- ja terveyspalveluita koskeva hankinta, jonka kansallinen kynnysarvo on 400 000 euroa. Hankinta sisältää työterveyshuoltolain mukaisen lakisääteisen työterveyshuoltopalveluiden hankinnan Virtain kaupungin henkilöstölle. Nykyisen sopimuksen sisältöä on suunniteltu siten, että ennaltaehkäisevien palveluiden osuus olisi noin 60 % palvelusisällöstä ja enintään 40 % sairaanhoidollista palvelua.
Työterveyspalveluiden sopimuskausi on määräaikainen ajalle 1.1.2025-31.12.2028. Valinnan perusteena käytetään erillistä hinta – ja laatupistejärjestelmää.
Ennen kilpailutusta aiheesta järjestetään kirjallinen markkinavuoropuhelu ajalla 6.-30.5.2024, jossa kaikilla mahdollisilla palveluntarjoajilla on mahdollisuus esittää asiasta kysymyksiä tai tarkennuksia. Kysymyksiin vastataan avoimesti ja tasapuolisuutta noudattaen määräajan päätyttyä 7.6.2024 kaupungin internetsivuilla.
Tarjouspyynnöt jätetään HILMA-järjestelmän kautta 2.8.2024 klo 15 mennesä. Tämän jälkeen järjestetään suljetttu tarjousten avaustilaisuus ja tuodaan asia hyvinvointilautakunnan päätettäväksi.
Kokousmateriaaleina ei-julkiset liitteet tarjouspyynnöstä, palveluntuottajan vähimmäisvaatimuksista sekä palvelutuotannon hinta- ja laatuvertailut.
Esittelijä Hyvinvointijohtaja Minna Koskinen
Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta käy keskustelua aiheesta ja päättää valtuuttaa hyvinvointijohtajan käynnistämään kilpailutuksen. Tarvittaessa hyvinvointijohtaja voi tehdä teknisiä tarkistuksia kilpailutuksen asiakirjoihin.
Päätös Hyvinvointilautakunta kävi keskustelua pykälästä ja päätti asian ehdotuksen mukaan.
Lisätietoja Hyvinvointijohtaja Minna Koskinen, puh. 050-3099 165, minna.koskinen@virrat.fi
Jakelu
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |