RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 11.03.2024/Pykälä 59
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kylät yli kuntarajojen -hanke / vaatimus muutoksenhakuoikeudesta ja tietopyyntö
KH 11.03.2024 § 59
62/00.01.05/2024
Valmistelija talous- ja hallintojohtaja
Kaupunginhallitus on 5.2.2024 § 34 päättnyt kokouksessaan, että Ikaalisten kaupungin kanssa virkahenkilötyönä valmisteltua Kylät yli kuntarajojen hankkeen valmistelua jatketaan Poko-alueen sisällä. Päätös sisältää muutoksenhakukiellon, koska kyseessä on kuntalain mukainen valmistelupäätös. Kuntalain 136 §:n mukaan Päätöksestä, joka koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta.
------------- on toimittanut oheismateriaalina olevan vaatimuksen muutoksenhakuoikeudesta ja tietopyynnön.
Vastaus vaatimukseen muutoksenhakuoikeudesta
Asiassa on tuotu kaupunginhallitukselle tiedoksi valmistelussa oleva asia. Kaupunginhallitus on päätöksellään antanut asian valmisteluun poliittista ohjausta, eikä ole siten tehnyt muutoksenhakukelpoista päätöstä. Asiassa ei ole myöskään tehty viranhaltijapäätöstä, johon kaupunginhallitus olisi voinut käyttää otto-oikeutta.
Vastaus tietopyyntöön
Kylien kanssa on sovittu tapaamisesta. Yhdessä kylien kanssa pohditaan lähdetäänkö valmistelemaan uutta hanketta. Elinvoimaohjelman mukaisesti mahdollistetaan välirahoituksella kylien omia hankkeita.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Viitanen Henna
Päätösehdotus Edellä esitetyn mukaisesti kaupunginhallitus toteaa, että asiassa ei ole tehty muutoksenhakukelpoista päätöstä ja hylkää vaatimuksen muutoksenhakuoikeudesta.
Lisäksi kaupunginhallitus antaa edellä olevan vastauksen tietopyyntöön.
Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Lisätietoja Kaupunginjohtaja Henna Viitanen, puh. 044-715 1201, sähköposti: etunimi.sukunimi@virrat.fi
Jakelu -------------
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |