RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Teknisten palveluiden lautakunta
Pöytäkirja 12.03.2024/Pykälä 16
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.1.2024
TEKPALV 12.03.2024 § 16
359/02.02.00/2023
Valmistelija toimistopäällikkö
Vuoden 2024 talousarvio-ohjeen mukaan toimielimen on käsiteltävä taloustilanteensa tulosalueittain vähintään kerran kuussa. Raportoinnissa on huomioitava, että kirjauksia tulee vielä seuraavan kuukauden aikana ko. kuukaudelle. Tämän johdosta kuukauden alussa otetut raportit eivät anna todellista kuvaa edellisen kuukauden lopun tilanteesta. Mikäli toimielimen kokoukset ovat ennen kuukauden puoliväliä, tulee kuukausittainen taloustilanne käsitellä päättynyttä edeltävän kuukauden tilanteen mukaan.
Tammilkuun käyttötalouden toteutuma 29.2.2024 päivätyn accuna-raportin mukaan on seuraava:
Pykälän liitteenä teknisten palveluiden lautakunnan tammikuun kuukausiraportti sekä oheismateriaalina käyttötalouden ja investointien tarkemmat toteutumat.
Esittelijä Tekninen johtaja Jussi Lähteenmäki
Päätösehdotus Teknisten palveluiden lautakunta päättää merkitä tiedoksi käyttötalouden ja investointien toteutumat 31.1.2024 saakka.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Lisätietoja toimistopäällikkö Tiina Keskimäki p. 044 7151 224,
etunimi.sukunimi@virrat.fi
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |