RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 05.02.2024/Pykälä 36
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kaupunginhallituksen alaisen toiminnan käyttösuunnitelma sekä riskien arviointi
KH 05.02.2024 § 36
243/02.02.00/2023
Valmistelija talous- ja hallintojohtaja
Hallintosäännön ja talousarvion täytäntöönpano-ohjeen mukaisesti kaupunginhallituksen tulee vuosittain hyväksyä talousarvioon perustuva käyttösuunnitelma.
Kaupunginhallituksen alaisudessa toimii hallinto- ja elinvoimaosaston tulosalue, joka jakautuu kolmeen tulosyksikköön elinvoimapalveluihin, hallintoon ja talouteen sekä ympäristövalvontaan. Talousarvion valmistelu on tehty kustannuspaikka- ja tilikohtaisesti, joten samalla on muodostunut tilikohtainen käyttösuunnitelma. Käyttösuunnitelmaa voidaan kuitenkin tarkentaa tarvittaessa esim. jaolla osamäärärahoihin, joiden käytöstä/toteutumisesta toimielin määrittelee vastuun tilivelvollisen alaiselle yksikölle/henkilölle. Käyttösuunnitelmalla voidaan sitoa määrärahoja aivan yksittäisiinkin toimintoihin toimielimen päättämällä tavalla, kunhan se ei ole ristiriidassa valtuuston tekemien päätösten kanssa. Käyttösuunnitelmien yhteydessä on otettava huomioon toimielimille asetetut sitovat operatiiviset tavoitteet, jotka jaetaan toimenpiteisiin ja tehtäväkokonaisuuksiin tulosalueille.
Hallinto- ja elinvoimaosaston toiminta vuonna 2024 kustannuspaikoittain tuloarvion ja menomäärärahan osalta on seuraava:
| 2024 | 2024 |
| TULOARVIO | MENOMÄÄRÄRAHA |
001301 Hallinto, kaup.hallitus | 0 | -791 296 |
001302 Kunnallisverotus | 0 | -71 200 |
001305 Kaavoitus | 102 000 | -188 872 |
001306 Toimikunnat | 0 | -8 000 |
001309 Jäsenmaksut | 0 | -5 500 |
001314 Khall.,Lämpölaitos+kanaalit | 700 000 | -20 000 |
001356 Asuntotoimi | 0 | -2 433 |
001368 Into-Keskus | 0 | -20 855 |
001348 Etsivä nuorisotyö | 30 000 | -55 739 |
001353 Nuorten kuntouttava työtoiminta | 26 000 | -66 107 |
001355 Yhteispalvelupiste, TE-keskus | 8 400 | -42 708 |
001357 Terveyskeskuksen kahvio | 18 000 | -33 836 |
001358 Työllisyydenhoidon kuntakokeilu | 18 400 | -417 696 |
001401 Jakamaton/työllisyystyöt | 12 000 | -51 314 |
001441 Karhun askel/työpajat/työllistäminen | 25 000 | -30 099 |
001313 Markkinointi/kehittäminen | 0 | -230 000 |
001364 Elinkeinotoiminta ja Hankkeet | 24 000 | -344 734 |
001365 Muut avustukset | 0 | -243 880 |
001386 Henkilökunnan kahvitus (työpaikkaruokai) | 1 500 | -4 050 |
001387 Yhteistoiminta(henkilöstöhallinto) | 0 | -3 885 |
001388 Työsuojelu(henkilöstöhallinto) | 0 | -6 917 |
001389 Muu henkilöstöhallinto | 0 | -27 450 |
001390 Tykytoiminta | 0 | -30 000 |
001710 Maaseutu(toimisto,lautak) | 0 | -82 599 |
001380 Kaupunginkanslia | 0 | -274 153 |
001381 Rahatoimisto | 404 212 | -655 040 |
001382 Monistamo | 0 | -36 994 |
001383 Keskitetty tietotekniikka | 364 167 | -611 502 |
001385 TalousDigi -hanke | 30 000 | -21 032 |
001810 Maankäytön valvonta | 72 000 | -200 928 |
001820 Ympäristön suojelu | 7 000 | -156 659 |
00000013 HALLINTO- JA ELINVOIMAOSASTO | 1 842 679 | -4 735 478 |
Investointiosa
Talousarvion investointiosassa on vahvistettu tuloarviot ja määrärahat hankkeittain ja hankeryhmittäin. Talousarvion täytäntöönpano-ohjeessa on määrätty, että toimielimen on vahvistettava investointiosan hankeryhmille yksityiskohtainen käyttösuunnitelma erikseen.
Kaupunginhallituksen alaisen toiminnan investointiosa sisältää kustannuspaikoittain seuraavat tuloarviot ja menomäärärahat:
| 2024 | 2024 |
| TULOARVIO | MENOMÄÄRÄRAHA |
900003 Muut osakkeet ja osuudet | 0 | -10 000 |
900004 Maa-alueet,khall.alaiset | 20 000 | -100 000 |
900020 Ohjelmistolisenssit-hankinta | 0 | -50 000 |
909213 Valm.lämpöl.uud.liittyjät | 0 | -50 000 |
909253 KL.Nallen kauppatien 1.vaihe | 0 | -60 000 |
909255 KL, Autotallilaaj./Korjaamon katto | 0 | -200 000 |
909257 K3-kat.kiertokaasukanaviston uusim. | 0 | -40 000 |
909264 KL-Ennalta arvaamattomat korjaukset | 0 | -50 000 |
00009000 HALLINTO- JA ELINVOIMAOSASTO | 20 000 | -560 000 |
Vuoden 2024 talousarvion täytäntöönpano-ohjeessa on lisäksi edellytetty, että toimielinten tulee käyttösuunnitelmien hyväksymisen yhteydessä tehdä omalta osaltaan arvio talousarvion toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumiseen liittyvistä riskeistä. Riskien arviointi tulee raportoida ja tarvittaessa päivittää osavuosikatsausten yhteydessä. Riskien arviointi on asian liitteenä.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Viitanen Henna
Päätösehdotus Kaupunginhallitus vahvistaa
1. vuoden 2024 talousarvion vastuualueensa määrärahojen jaon kustannuspaikkojen ja tilien muodostamaksi käyttösuunnitelmaksi, johon ei ole tarvetta tehdä osamäärärahakohtaisia täsmennyksiä.
2. liitteenä olevan riskien arvioinnin talousarvion 2024 tavoitteiden toteutumiseen liittyvistä riskeistä.
Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
(Liite 1/36 § riskien arviointi)
Lisätietoja Talous- ja hallintojohtaja Kaisa Jaatinen, puh. 044 715 1221, sähköposti: etunimi.sukunimi@virrat.fi
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |