RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Lupapalvelulautakunta
Pöytäkirja 22.02.2024/Pykälä 6
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, pöytäkirjantarkastajien valinta
LUPALV 22.02.2024 § 6
Hallintosäännön 127 §:n mukaan
Toimielin käsittelee asian varsinaisessa kokouksessaan, jossa kokouksen osallistujat ovat läsnä kokouspaikalla. Varsinaisessa kokouksessa voidaan käyttää sähköistä asiahallinta- tai äänestysjärjestelmää. Vaihtoehtoisesti kokous voidaan pitää sähköisessä toimintaympäristössä, johon osallistutaan sähköisen yhteyden avulla (sähköinen kokous). Tällöin edellytyksenä on läsnä oleviksi todetut ovat keskenään yhdenvertaisessa näkö- ja ääniyhteydessä.
Hallintosäännön 146 §:n mukaan
Hallintosäännön 146 §:n mukaan pöytäkirjaan tulee tehdä merkintä käytetyistä päätöksentekotavoista (varsinainen kokous, sähköinen kokous, yksilöidään päätökset, jotka on tehty sähköisessä päätöksentekomenettelyssä).
Esittelijä Ympäristösuunnittelija
Päätösehdotus Kokous todetaan lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Pöytäkirja tarkastetaan 26.2.2024 ja pidetään julkisesti nähtävillä
27.2.2024.
Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa. Tarkastusvuorossa ovat Riitta Mononen ja Risto Saarinen.
Tämä kokous toteutetaan osin sähköisesti Teams-järjestelmän välityksellä siten, että sähköisesti kokoukseen läsnä oleviksi todetut ovat keskenään yhdenvertaisessa näkö- ja ääniyhteydessä.
Päätös Lupapalvelulautakunta hyväksyi ehdotuksen.
Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Riitta Mononen ja Risto Saarinen.
Lisätietoja Ympäristösuunnittelija Janne Westerholm, puh. 044 715 1468, sähköposti: etunimi.sukunimi@virrat.fi
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |