RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Teknisten palveluiden lautakunta
Pöytäkirja 06.02.2024/Pykälä 10
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Vuoden 2024 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen
TEKPALV 06.02.2024 § 10
359/02.02.00/2023
Valmistelija Toimistopäällikkö
Hallintosäännön mukaisesti kaupunginhallitus, lautakunta ja johtokunta hyväksyvät talousarvioon perustuvat käyttösuunnitelmat. Talousarvion valmistelu on kuitenkin tehty kustannuspaikka- ja tilikohtaisesti, joten talousarviosta muodostuu samalla tilikohtainen käyttösuunnitelma.
Toimielinten tulee tarkastaa talousarvioehdotuksen pohjana olleet käyttösuunnitelmansa vastaamaan valtuuston myöntämiä määrärahoja ja tarvittaessa laatia tarkempi käyttösuunnitelma, mikäli toimielimellä on tarpeen tehdä tarkempi jako osamäärärahoihin, joiden toteutumisesta toimielin määrittelee vastuun tilivelvollisen alaiselle yksikölle/henkilölle. Käyttösuunnitelmalla voidaan sitoa määrärahoja aivan yksittäisiinkin toimintoihin toimielimen päättämällä tavalla, kunhan se ei ole ristiriidassa valtuuston tekemien päätösten kanssa. Käyttösuunnitelmien yhteydessä on otettava huomioon toimielimille asetetut sitovat operatiiviset tavoitteet. Mikäli tilanne on joiltain osin muuttunut talousarvion hyväksymisen jälkeen, voidaan menoja tai tuloja siirtää kustannuspaikkojen ja tilien välillä. Huomioitavaa kuitenkin on, että siirto tulosalueiden välillä edellyttää kaupunginvaltuuston hyväksyntää.
Kunkin toimielimen on todettava valtuuston päättämän talousarvion omien vastuualueidensa määrärahojen jako sekä kustannuspaikkojen ja tilien muodostama käyttösuunnitelma. Ensisijaisesti toimielimen tulee varmistaa se, että määrärahat riittävät välttämättömään toimintaan vuoden aikana. Määrärahaa ei ole lupa käyttää loppuun, ellei todellinen perusteltu tarve niin edellytä.
Talousarvioon sisällytetyt ja määrärahoissa huomioon otetut sopeuttamistoimenpiteet tulee toteuttaa. Jos vuoden aikana määrärahoihin kohdistuu ylityspaineita, toimintaa uudelleen arvioimalla on lähtökohtaisesti pyrittävä turvaamaan määrärahojen riittävyys.
Toimielinten tulee antaa hyväksytyt käyttösuunnitelmat kaupunginhallitukselle tiedoksi helmikuun loppuun mennessä.
KÄYTTÖTALOUS
Vuoden 2024 teknisten palveluiden lautakunnan alaisen käyttötalouden valtuuston hyväksymät tulo- ja menomäärärahat tulosalueittain:
tulosalue | tulomääräraha | menomääräraha | netto |
Hallinto
|
1 922.352 |
-2 564.049 |
-641.697 |
Ylläpito ja rakent.
|
6 191.355 |
-6 050.321 |
141.034 |
Vesihuolto
|
717.966 |
-598.553 |
119.413 |
Yhteensä
|
8 831.673 |
-9 212.923 |
-381.250 |
INVESTOINNIT
Talousarvion investointiosassa on määrätty, että hankeryhmän valtuustoon nähden sitova taso on hankeryhmän tuloarvio ja määräraha. Toimielimen on erikseen vahvistettava yksityiskohtainen käyttösuunnitelma toimielimen alaisille hankeryhmille. Toimielimen on mahdollista muuttaa hankeryhmän käyttösuunnitelmaa talousarviovuoden aikana, mikäli hankeryhmän tuloarvio ja määräraha pysyvät ennallaan.
Hankkeet ovat investointeja, joiden kokonaiskustannusarvio on ilman arvonlisäveroa yli 300.000 euroa. Hankkeet etenevät hyväksytyn hankesuunnitelman mukaisesti.
Vuoden 2024 teknisten palveluiden lautakunnan alaisen toiminnan investointihankeryhmät määrärahoineen:
Hankeryhmä | tuloarvio | menoarvio | netto |
Hallinto |
|
-95 000 |
-95 000 |
TP / Asuinrakenn. |
|
-175.000 |
-175.000 |
TP / Hallintok.rak. |
|
-560.000 |
-560.000 |
TP/ Tuotannolliset |
|
-50 000 |
-50 000 |
Vesihuoltolaitos |
25 000 |
-305.000 |
-280.000 |
Kunnallistekniikka |
|
-1 010.000 |
-1 010.000 |
|
|
|
|
Hankkeet | tuloarvio | menoarvio | netto |
Puttosen pohjavesialueen suojelutoimet |
80 000 |
-100.000 |
-20 000 |
Rantapuisto, Laiva-rannan alueen kehittäminen |
|
-120 000 |
-120 000 |
Keiturinpuiston pk tai uuden rak. |
|
-1 500.000 |
-1 500.000 |
Merikanto-opiston uudet tilat kirjastolle |
|
-400.000 |
-400.000 |
Pykälän oheismateriaalina vuoden 2024 käyttötalouden ja investointien käyttösuunnitelmat kustannuspaikoittain.
Esittelijä Tekninen johtaja Jussi Lähteenmäki
Päätösehdotus Teknisten palveluiden lautakunta päättää hyväksyä vuoden 2024 vastuualueensa käyttösuunnitelmat, sekä päättää antaa ne edelleen tiedoksi kaupunghallitukselle.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Lisätietoja Toimistopäällikkö Tiina Keskimäki p. 044 7151 224,
etunimi.sukunimi@virrat.fi
Jakelu Kaupunginhallitus / talousjohtaja
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |