RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Liikelaitos Marttisen johtokunta
Pöytäkirja 21.11.2023/Pykälä 21
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Poistettavat saatavat 2023
NUOJK 21.11.2023 § 21
345/02.02.00/2023
Valmistelija Liikelaitos Marttisen toimitusjohtaja Katariina Sallomy
Liikelaitos Marttinen laskuttaa muiden hallintokuntien tapaan omat palve-lunsa, mutta perintä laskuttamisen jälkeen on keskitetty rahatoimistolle. Rahatoimisto lähettää maksamattomista saatavista kaksi perintälaskua, jonka jälkeen saatavan perintä siirtyy perintätoimistoon. Mikäli perintätoimisto ei tehtävässään onnistu, lasku haetaan ulosottoon.
Taloudenhoidosta annettujen ohjeiden mukaan "kaupunginhallituksen päätöksellä poistetaan tileistä ne saamiset, joita ei ulosottoteitse ole saatu perittyä tai joiden periminen ei muista syistä ole mahdollista".
Liikelaitoksen erääntyneet, vuonna 2023 poistettavaksi esitettävät maksa-mattomat myyntisaamiset ovat 30 €. Saamiset ovat johtokunnan kokouksessa nähtävillä.
Esittelijä Liikelaitos Marttisen toimitusjohtaja Katariina Sallomy
Päätösehdotus Johtokunta esittää kaupunginhallitukselle poistettavaksi saamiset, yhteensä 30 €.
Päätös Ehdotuksen mukaan.
Lisätietoja Toimitusjohtaja Katariina Sallomy, puh. 044 715 1922, sähköposti: etunimi.sukunimi@marttinen.fi
Jakelu Kaupunginhallitus
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |