RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Henkilöstöjaos
Pöytäkirja 15.11.2023/Pykälä 37
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liikelaitos Marttisen myyntikoordinaattorin tehtävänimikkeen muuttaminen myynti- ja markkinointikoordinaattoriksi
HENKJAOS 15.11.2023 § 37
441/01.01.00.03/2023
Valmistelija Henkilöstöpäällikkö
Liikelaitos Marttisen toimitusjohtaja on tehnyt esityksen nimikemuutoksesta, sekä pyytää henkilöstöjaosta määrittämään palkan. Tehtävä on ollut jonkin aikaa täyttämättä.
"Kaupunginhallitus on hyväksynyt myyntikoordinaattorin täyttöluvan toistaiseksi voimassa olevana työsuhteena 10.10.2022 §271. Muuttuneessa toimintaympäristössä myynnin lisäksi markkinoinnin ja viestinnän rooli on asiakashankinnan, -kokemuksen ja -tyytyväisyyden kannalta entistä tärkeämpää. Myynnin lisäksi markkinointiosaamista tarvitaan kilpailukykyisten palvelujen kehittämiseen ja tuottamiseen. Myynti- ja markkinointikoordinaattori toimii myös myyntipäällikön sekä markkinointi- ja viestintäpäällikön sijaisena. Tehtäväkohtaista palkkaa ei kuitenkaan henkilöstöjaos ole määritellyt. On erittäin tärkeää, että myynti- ja markkinointikoordinaattorin tehtäväkohtainen palkka vastaa tehtävän vaativuutta ja velvoitteita.
Myynti- ja markkinointikoordinaattori toteuttaa ja kehittää yhdessä myyntipäällikön ja markkinointi- ja viestintäpäällikön kanssa Marttisen myyntiä, markkinointitoimenpiteiden suunnittelua, toteuttamisesta ja kehittämisestä. Hän osallistuu aktiivisesti asiakaspalveluun ja tekee työtä asiakasprojektien kaikissa vaiheissa asiakkaiden ensimmäisestä tiedustelusta aina palvelun toteutumiseen ja tarvittaviin raportointeihin asti. Hän hoitaa projektit itsenäisesti ja osallistuu myös talouden suunnitteluun, mikä edellyttää tehtävässä vahvaa ja monipuolista osaamista. Työ on merkityksellistä koko liikelaitoksen toiminnan kannalta.
Pyydämme henkilöstöjaoston päätöstä myynti- ja markkinointikoordinaattorin nimikkeestä ja tehtäväkohtaisesta palkasta. Ehdotamme tehtävän peruspalkaksi 2800 €/kk."
Hallintosääntö 28 § mukaan henkilöstöjaos päättää:
1) Yleisperiaatteet henkilöstön palkkaukselle ja muille henkilöstöä koskeville asioille
-----
9) viran tai toimen nimikkeen muuttamisesta, kuitenkin niin, että kaupunginhallitus voi tarvittaessa muuttaa nimikkeen täyttölupaa myöntäessään.
Palkkaus perustuu tehtävän vaativuuteen ja on linjassa muun henkilöstön palkkojen kanssa. KVTES hinnoittelutunnus 01TOI060.
Esittelijä Henkilöstöpäällikkö Linda Gonzaga
Päätösehdotus Henkilöstöjaos päättää muuttaa liikelaitos Marttisen myyntikoordinaattorin nimikkeen myynti- ja markkinointikoordinaattoriksi. Lisäksi henkilöstöjaos päättää hyväksyä liikelaitos Marttisen myynti- ja markkinointikoordinaattorin tehtäväkohtaiseksi palkaksi 2800 euroa.
Päätös Henkilöstöjaos hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Lisätietoja Henkilöstöpäällikkö Linda Gonzaga, 044-7151212
etunimi.sukunimi@virrat.fi
Jakelu Liikelaitos Marttisen toimitusjohtaja
Palkanlaskenta
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |