RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Teknisten palveluiden lautakunta
Pöytäkirja 12.12.2023/Pykälä 115
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Vastaus valtuustoaloitteeseen Metsien hyödyntäminen harkintaan
TEKPALV 12.12.2023 § 115
36/00.01.01.01/2023
Valmistelija Tekninen johtaja
Virtain Valtti on jättänyt 22.2.2021 valtuustoaloitteen liittyen metsien hyödyntämiseen ja hakkuusuunnitelman päivittämiseen. Aloite pykälän oheismateriaalina.
Kaupungille on laadittu sähköinen metsäsuunnitelma, jonka lähtökohtana on tasaiset vuosittaiset hakkuumäärät. Hakkuumäärät tarkastellaan kuitenkin vuosittain talousarvion laadinnan yhteydessä.
Vuosittain toteutettavien metsänhoito- ja hakkuutöiden suunnittelusssa arvioidaan tapauskohtaisesti maisemaarvot sekä myös metsätaloudelinen arvo. Myös tuholaisherkkiä alueita seurataan. Tarkastelua tehdään tilakohtaisesti siten, että vuosittaiset toimenpiteet muodostaisivat yhtenäisen kokonaisuuden.
Metsäsuunnitelmaa päivitetään kuvioittain ja sen ajantasaisuutta seurataan. Kaupungille kuluvan vuoden aikana hankitut metsätilat on myös lisätty nykyiseen metsäsuunnitelmaan ja se on siten ajantasainen.
Esittelijä Tekninen johtaja Jussi Lähteenmäki
Päätösehdotus Teknisten palveluiden lautakunta päättää antaa yllä olevan vastauksenaan Virtain Valtin valtuustoaloitteeseen "Metsien hyödyntäminen harkintaan."
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Lisätietoja Tekninen johtaja Jussi Lähteenmäki p. 044 7151310
etunimi.sukunimi@virrat.fi
Jakelu Kaupunginhallitus
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |