RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 08.11.2023/Pykälä 318
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vuoden 2023 talousarvion totetutuminen 30.9.2023 tilanteessa
KH 08.11.2023 § 318
136/02.02.02/2023
Valmistelija talousjohtaja, oto. hallintojohtaja
Vuoden 2023 talousarvion täytäntöönpano-ohjeessa on määrätty, että toimielimen on käsiteltävä taloustilanteensa vähintään kerran kuukaudessa. Kaupunginhallitukselle toteuma raportoidaan toimielimittäin. Vuoden 2023 talousarvion toteuma 30.9.2023 tilanteen mukaisena on oheismateriaalina.
Toteuma sisältää kesäkuussa maksetut lomarahat kokonaisuudessaan toteutuneen mukaisesti. Kevan uusi tasausmaksu on huomioitu maksettujen ennakoiden mukaan kohdistettuna osastoille henkilöstökulujen suhteessa. Alkuvuoden luvut sisältävät kertaluonteisia, koko tilikauteen kohdistuvia menoja kuten järjestelmien ylläpitomaksuja, yhteistoimintaosuuksia ja jäsenmaksuja. Toisaalta osa kertaluonteisista eristä on vielä toteutumatta. Toimielinkohtainen ennuste perustuu syyskuun toteumaan ja talousarvioon, ennusteessa on lisäksi huomioitu toteutuneiden ja vielä toteutumatta olevien merkittävien kertaluonteisten erien vaikutus. Kokonaisuutena menot ovat toteutuneet hieman talousarviota alhaisempina. Palkkojen sopimuskorotukset näkyvät jo palkkamenoissa neljän kuukauden ajalta, mutta vaikutus tulee korostumaan loppuvuonna, joten erityisesti henkilöstömenojen osalta talousarvio tulee ylittymään osalla osastoista.
Tuloslaskelmaennusteessa on huomioitu valtionosuudet vuoden 2022 lopussa tehtyjen päätösten mukaisesti ja verotulot Kuntaliiton lokakuun lopussa päivittämän veroennustekehikon mukaan sekä rahoitustuotot syyskuun lopun toteuman mukaan. Verotuloennuste laski edelliseen ennusteeseen verrattuna noin 28 000 euroa, mikä heikentää hieman koko vuoden ylijäämäennustetta. Koko kaupungin tuloslaskelmaennusteessa on lisäksi huomioitu arviona palkkaratkaisuun liittyvän ns. "perälaudan" vaikutus, joka on tämän hetken arvion mukaan vuositasolla noin 377.000 euroa sekä myönnetyt lisämäärärahat. Muutoin ennuste perustuu talousarvioon. Päätösten mukaiset valtionosuudet ja verotuloennuste sekä ovat talousarviota korkeammat, minkä johdosta ennustettu ylijäämä on n. 0,746 miljoonaa euroa sisältäen arvioidun "perälaudan" vaikutuksen.
Oheismateriaalina on kuukausiraportti sisältäen tuloslaskelman, toimielinten toteumat sekä investoinnit
Esittelijä Kaupunginjohtaja Viitanen Henna
Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee talousarvion toteutumisen 30.9.2023 tilanteessa tiedoksi
Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Lisätietoja Talousjohtaja, oto. hallintojohtaja Kaisa Jaatinen, puh. 044 715 1221, sähköposti: etunimi.sukunimi@virrat.fi
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |