RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Henkilöstöjaos
Pöytäkirja 09.10.2023/Pykälä 33
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Ympäristösuunnittelijan viran tehtäväkohtainen palkka
HENKJAOS 09.10.2023 § 33
409/01.02.02.01/2023
Valmistelija
Virtain kaupungilla on ollut avoinna ympäristösuunnittelijan toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhde. Ympäristösuunnittelijan tehtäviin Virroilla kuuluvat mm. ympäristönsuojelulain ja maa-aineslain mukaisten lupien valmistelu ja valvonta sekä jätelain, vesilain ja vesihuoltolain mukaiset valvontaviranomaisen tehtävät. Ympäristösuunnittelija toimii lupapalvelulautakunnan esittelijänä. Tehtävään voidaan sisällyttää myöhemmin myös lähiesihenkilötehtäviä.
Kaupunginjohtaja esittää, että ympäristösuunnittelijan tehtäväkohtaiseksi palkaksi määritettäisiin 3850 euroa.
28 § Henkilöstöjaoston ratkaisuvalta
Henkilöstöjaosto päättää:
1) yleisperiaatteet henkilöstön palkkaukselle ja muille henkilöstöä koskeville asioille;
2) harkinnanvaraisista palkantarkastuksista lukuun ottamatta valtuuston valitsemaa henkilöstöä;
Esittelijä Henkilöstöpäällikkö Linda Gonzaga
Päätösehdotus Henkilöstöjaos päättää hyväksyä ympäristösuunnittelijan tehtäväkohtaiseksi palkaksi 3 850 €
Päätös Henkilöstöjaos hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Lisätietoja Henkilöstöpäällikkö Linda Gonzaga, 0447151212
Jakelu Palkanlaskenta
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |