RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Teknisten palveluiden lautakunta
Pöytäkirja 11.10.2023/Pykälä 99
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Liikuntapaikkahoitajan toimen täyttölupa
TEKPALV 11.10.2023 § 99
587/01.01.01.01/2022
Valmistelija Rakennusmestari / Tekninen johtaja
Tekninen toimi hakee liikuntapaikkahoitajan toimen täyttölupaa toistaiseksi voimassaolevaan työsuhteeseen. Täyttölupa lautakunnan jäsenille pykälän liitteenä.
Liikuntapaikoilta on eläköitynyt 1,5 henkilöä ja täyttöluvalla on aiemmin palkattu jo yksi uusi liikuntapaikkahoitaja. Tekniselle toimelle on tulevana vuonna siirtymässä kunto- ja luontopolkujen ylläpito, joka lisää henkilöresurssin tarvetta, eikä olemassa olevia liikuntapaikkoja ole vähennetty. Haettava liikuntapaikkahoitaja työskentelisi myös noin 25 % puisto-osastolla, jossa tällä hetkellä työskentelee vain yksi henkilö.
Esittelijä Tekninen johtaja Jussi LähteenmäkiTekninen johtaja Jussi Lähteenmäki
Päätösehdotus Teknisten palveluiden lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle liikuntapaikkahoitajan toimen täyttölupaa 1.1.2024 lähtien.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Lisätietoja Rakennusmestari Pia Maskonen 044 7151 362
Tekninen johtaja Jussi Lähteenmäki 044 7151 310
etunimi.sukunimi@virrat.fi
Jakelu Kaupunginhallitus
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |