RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Teknisten palveluiden lautakunta
Pöytäkirja 11.10.2023/Pykälä 96
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Teknisten palveluiden lautakunnan talousarvioesitys 2024 / suoritteet
TEKPALV 11.10.2023 § 96
359/02.02.00/2023
Valmistelija Toimistopäällikkö
Teknisten palveluiden lautakunta hyväksyi osaltaan vuoden 2024 talousarvioesityksen kokouksessaan 26.10.23/§ 87. Budjettilukuihin perustuvia suoritelukuja ei vielä tuolloin tuotu lautakunnan käsittelyyn.
Talousarviolukuihin on tehty vielä täsmäytyksiä ja pieniä korjauksia, jotka vaikuttavat yksittäisiin suoritelukuihin. Suoriteluvut (3.10.23 tilanteessa) täydennettynä ta-kirjan 2024 tekstiosaan pykälän liitteenä.
Esittelijä Tekninen johtaja Jussi Lähteenmäki
Päätösehdotus Teknisten palveluiden lautakunta merkitsee tiedoksi talousarvion 2024 suoritteet ja antaa ne edelleen tiedoksi kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Lisätietoja Toimistopäällikkö Tiina Keskimäki p. 044 7151 224,
etunimi.sukunimi@virrat.fi
Jakelu Kaupunginhallitus / valtuusto / talousjohtaja oto hallintojohtaja
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |