RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 11.09.2023/Pykälä 271
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Palveluohjaajan virkavaalin vahvistaminen
KH 11.09.2023 § 271
132/01.01.01.01/2023
Valmistelija talousjohtaja, oto. hallintojohtaja
Palveluohjaajan virkaan valittiin sosionomi (ylempi AMK) Aino Virta kaupunginhallituksen 26.6.2023 § 218 tekemällä päätöksellä. Valinta oli kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 7 § 3 momentin mukaisesti ehdollinen, kunnes valittu on esittänyt työnantajalle hyväksytyn todistuksen terveydentilastaan.
Valittu henkilö on toimittanut terveystilaa koskevan selvityksen ja virkavaali voidaan siten vahvistaa.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Viitanen Henna
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää vahvistaa palveluohjaajan virkavaalin. Aino Virran toistaiseksi voimassaoleva virkasuhde palveluohjaajana alkaa 1.10.2023.
Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Lisätietoja Talousjohtaja, oto. hallintojohtaja Kaisa Jaatinen, puh. 044 715 1221, sähköposti: etunimi.sukunimi@virrat.fi
Jakelu Asianosainen, palkkahallinto
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |