RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Teknisten palveluiden lautakunta
Pöytäkirja 26.09.2023/Pykälä 87
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Teknisten palveluiden lautakunnan talousarvioesitys vuodelle 2024
TEKPALV 26.09.2023 § 87
359/02.02.00/2023
Valmistelija Toimistopäällikkö
RAAMI
Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt vuoden 2024 käyttötalouden ja investointien raamin kokouksessaan 12.6.23/§47. Teknisten palveluiden lautakunnan käyttötalouden hyväksytty raami vuodelle 2024 on -3 351.000 euroa. Raami on laadittu entiseen tapaan vain ulkoisille erille.
Vero- ja valtionosuusennusteet ovat päivittyneet elokuun lopussa ja tuloennusteet ovat heikentyneet sitten valtuuston raamikäsittelyn. Tästä syystä teknisten palveluiden lautakunnan talousarvioesityksen raami on alitettu oma-aloitteisesti. Raami alittuu noin 105.000 eurolla valtuuston hyväksymästä.
YLEISTÄ TALOUSARVIOSTA
Talousarvioesitys sisältää sekä ulkoiset että sisäiset erät. Talousarviossa on huomioitu yleinen kustannustason nousu, erityisesti alueiden kunnossapidossa (n. 10%) sekä elintarvikkeissa. Sähkön markkinahinnan oletetaan olevan ensi vuonna tasolla 9 -10 snt/kWh. Talousarviossa on huomioitu työehtosopimusten mukaiset palkankorotukset n. 2,55%.
HALLINTO
Ruokapalveluiden ateriakuljetukset ovat lähdössä kilpailutukseen samaan aikaan talousarvion valmistelun kanssa, joten talousarvioon varattu aterioiden kuljetuskustannus on siten vain arvio. Kotalan ja Vaskiveden kouluille tuodaan ateriat jatkossa keskuskeittiöltä ja jakelun hoitaa tilapalvelun yhdistelmätyöntekijä.
Haja-asutuksen vesihuoltoon on varattu vielä ensi vuodelle pieni määräraha tiedotustyön jatkamiseen.
Yksityistieavustukset pidetään ennallaan 240.000 eurossa. Teiden perusparannuksiin on tämän lisäksi varattu 25.000 euroa. Perusparannusavustusta myönnetään määrärahan puitteissa tiehankkeisiin, joita myös Ely avustaa.
YLLÄPITO JA RAKENTAMINEN
Muutoksena edellisvuoden talousarvioon on, että reitistöjen kunnossapitokustannukset siirtyvät tekniselle osastolle. Ulkoliikuntapaikkakustannuksissa varaudutaan retkiluisteluradan kunnossapitoon. Reitistöjen kunnossapitoon ja rakennusmateriaaleihin on talousarviossa varauduttu noin 15.000 eurolla. Myös vesistöjen tarkkailukustannukset siirtyvät ympäristöosastolta tekniselle osastolle.
Liikenneväylien kunnossapitoon on talousarviossa varauduttu konekustannusten voimakkaaseen nousuun sekä rakennusmateriaalien kallistumiseen. Liikenneväylien valaistuksen osalta sähkön määrärahaa on leikattu merkittävästi tästä vuodesta. Oletuksena on, että sähkön hinta pysyy kohtuullisena ensi vuonna. Myös led-tekniikka alentaa sähkönkulutusta. Puistoon on varattu palkkakuluja määräaikaisille työntekijöille sekä työllistetyille. Metsien myyntituottotavoite entisellään.
Tilapalvelun talousarviossa huomioitu ruoka- ja siivouspalvelupäällikön palkkaosuus 20%. Tuotannollisissa rakennuksissa huomioitu lähinnä yleinen kustannustason nousu. Asuinrakennukset on budjetoitu täysimääräisenä ja oletuksena on, että rakennukset siirretään ensi vuoden aikana Virtain Vuokratalot Oy:lle. Autosillan rivitalon purkuun varaudutaan. Hallintokuntien rakennuksista Liedenpohjan koulun tilat ovat tyhjillään koulun toiminnan päätyttyä. Yhtenäiskoululle on talousarviossa varauduttu hankkimaan uusi yhdistelmäkone. Musiikkiopiston kiinteistöön suunnitellaan peruskorjausta, mikäli tämä toteutuu, vuokratuotto jää tältä osin toteutumatta. Sote- ja pelakiinteistöjen vuokrasopimukset jatkuvat ainakin vuoden 2025 loppuun saakka.
Jätehuollossa on varauduttu Sarvinevan valvontamaksuihin sekä romuajoneuvojen siirto- ja säilytyskustannuksiin.
VESIHUOLTO
Vesihuollon talousarviossa on huomioitu yhdyskuntatekniikan päällikön palkkaosuus 20%, muutoin henkilöstömäärä ennallaan. Pippuri hanke jatkuu edelleen 30.11.2024 saakka. Veden ja jäteveden toimintatuotot budjetoitu talousarvioon nykyisillä hinnoilla.
Pykälän oheismateriaalina käyttösuunnitelma 2024 kustannuspaikoittain.
INVESTOINNIT
Vuodelle 2024 esitetään seuraavat investointimäärärahat toimintayksiköittäin ja hankkeittain:
Tulosalue / osasto | määräraha |
Hallinto | 95 000 |
Kunnallistekniikka | 990 000 |
Tilapalvelu / tuotannolliset rakennukset | 20 000 |
Tilapalvelu / asuinrakennukset | 175 000 |
Tilapalvelu / hallintokuntien rakennukset | 510 000 |
Vesihuolto | 280 000 |
Yhteensä | 2 070 000 |
HANKKEET
Vuodelle 2024 esitetään seuraavat hankemäärärahat:
Hanke | määräraha | tuloarvio |
Laivaranta, rantapuiston alue | 120 000 |
|
Merikanto-opiston peruskorjaus | 1 300 000 |
|
Puttosen pohjavesialueen suojelutoimet | 100 000 | 80 000 |
Keiturinpuisto (5 000 000) | 1 500 000 |
|
Hankkeet yhteensä | 3 020 000 | 80 000 |
Netto | 2 940 000 |
|
Pykälän liitteenä talousarviokirjan sanalliset selvitykset ja operatiiviset tavoitteet sekä budjettiraportti osastotasolla.
Investointiesitykset liitteenä tarkemmalla kustannuspaikkatasolla talousarviovuodelle 2024 sekä suunnitelmavuosille 2025 ja 2026.
Esittelijä Tekninen johtaja Jussi Lähteenmäki
Päätösehdotus Teknisten palveluiden lautakunta päättää hyväksyä osaltaan vuoden 2024 käyttötalouden ja investointien talousarvioesitykset liitteineen, sekä päättää antaa sen edelleen hyväksyttäväksi kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle
Päätös Keskustelun jälkeen ehdotus hyväksyttiin.
Lisätietoja Tekninen johtaja Jussi Lähteenmäki p. 044 7151 310
Toimistopäällikkö Tiina Keskimäki p. 044 7151 224,
etunimi.sukunimi@virrat.fi
Jakelu Kaupunginhallitus /-valtuusto / talousjohtaja oto hallintojohtaja
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |