RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Teknisten palveluiden lautakunta
Pöytäkirja 15.08.2023/Pykälä 75
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Yhdyskuntatekniikan päällikön virkavaalin vahvistaminen
TEKPALV 15.08.2023 § 75
32/01.01.00.00/2023
Valmistelija Tekninen johtaja
Teknisten palveluiden lautakunta on kokouksessaan 13.6.2023/§ 62 päättänyt valita yhdyskuntatekniikan päällikön virkaan insinööri AMK Stefan Hirvelän.
Valintapäätös on ehdollinen, kunnes virkaan valittu on toimittanut terveydentilaansa koskevan hyväksytyn todistuksen.
Hirvelä on toimittanut hyväksytyn todistuksen 1.8.2023, joten yhdyskuntatekniikan päällikön virkavaali voidaan vahvistaa.
Hallintosäännön 56 §:n mukaisesti, toimielin, osastopäällikkö tai esimies päättävät henkilöstöjaoksen ohjeiden mukaisesti ottamansa henkilöstön tehtäväkohtaisesta peruspalkasta palvelussuhteen alkaessa sekä tarkastamisesta palvelussuhteen kestäessä.
Yhdyskuntatekniikan päällikön viran tehtäväkohtainen palkka palvelussuhteen alkaessa on 3690,00 euroa kuukaudessa.
Esittelijä Tekninen johtaja Jussi Lähteenmäki
Päätösehdotus Teknisten palveluiden lautakunta päättää vahvistaa yhdyskuntatekniikan päällikön virkavaalin. Insinööri AMK Stefan Hirvelän toistaiseksi voimassaoleva virkasuhde yhdyskuntatekniikan päällikkönä alkaa 1.8.2023. Viran täyttämisessä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Lisätietoja Tekninen johtaja Jussi Lähteenmäki, p. 044-715 1310,
etunimi.sukunimi@virrat.fi
Jakelu Stefan Hirvelä
Taloustoimisto / palkanlaskenta
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |