RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Lupapalvelulautakunta
Pöytäkirja 31.08.2023/Pykälä 44
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 2 | PÄÄTÖSEHDOTUS yhteislupa Hämeen Kuljetus Oy tilalle Murtosalo |
Yhteislupapäätös, maa-aineslupa kiviaineksen ottamiseen ja ympäristölupa kivenlouhintaan ja siirrettävän kivenmurskaamon toimintaan tilalla Murtosalo 936-409-18-54
LUPALV 31.08.2023 § 44
310/11.01.00/2023
Valmistelija Ympäristötarkastaja
Hämeen Kuljetus Oy hakee maa-aineslain 555/1981 4 a §:n mukaista lupaa maa-ainesten ottamiseen ja ympäristönsuojelulain 527/2014 47 a §:n
mukaista ympäristölupaa kallion louhintaan ja siirrettävän kivenmurskaamon toimintaan tilalle Murtosalo 936-409-18-54. Yhteislupaa haetaan 20 vuodeksi, koska alue sijoittuu Pirkanmaan maakuntakaavassa kiviaineshuollon kannalta tärkeälle alueelle.
Kyseessä on toiminnassa olevan kalliokiviaineksen ottamisalueen toiminnan jatkaminen. Alueelle on aiemmin myönnetty maa-aineslupa 10 vuodeksi ja toistaiseksi voimassa oleva ympäristölupa louhintaan ja murskaukseen.
Alue sijaitsee noin 4 kilometriä Virtain keskustasta pohjoiseen, lähin osoite on Killinkoskentie 518, Virrat. Alueen ympäristö on maa- ja metsätalouskäytössä. Alueelle ei ole asema- tai yleiskaavaa. Pirkanmaan maakuntakaavassa alue sijoittuu EOk -kiviaineshuollon kannalta tärkeälle alueelle. Suunniteltu kokonaisottomäärä on 103 000 k-m3 ja arvioitu vuotuinen ottamismäärä keskimäärin 10 000 k-m3. Ottamisalueen pinta-ala on 3,5 ha, louhinta-alueen pinta ala 2,9 ha ja alin ottamistaso on 156,3-156,5 m mpy (N2000).
Louhinta- ja tuotantomäärä on keskimäärin 27 000 tonnia mursketta vuodessa ja maksimimäärä 54 000 tonnia vuodessa. Louhintaa tehdään tarpeen mukaan. Poraamista tapahtuu maksimissaan 8 työpäivää vuodessa. Räjäytyksiä tapahtuu keskimäärin kerran ja korkeintaan kaksi kertaa vuodessa. Murskausta ja seulontaa on enintään 22 työpäivää vuodessa.
Esittelijä Ympäristötarkastaja Hanna Honkanen
Päätösehdotus Lupapalvelulautakunta päättää myöntää Hämeen Kuljetus Oy:lle liitteessä olevan päätösehdotuksen mukaisen maa-ainesluvan maa-ainesten ottamiseen ja ympäristöluvan kivenlouhintaan ja siirrettävän kivenmurskaamon toimintaan (yhteislupapäätös) kiinteistölle Murtosalo 936-409-18-54 kahdeksikymmeneksi (20) vuodeksi. Tämä päätös korvaa aluetta koskevan aiemman ympäristölupapäätöksen.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin korjatun liitteen mukaan.
Lisätietoja Ympäristötarkastaja Hanna Honkanen, puh. 044 715 1468, sähköposti: etunimi.sukunimi2@virrat.fi
Jakelu Hakija
Keurusselän ympäristön- ja terveydensuojelutoimisto
Pirkanmaan ELY-keskus
Pirkanmaan pelastuslaitos
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |