RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 06.06.2023/Pykälä 206
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Henkilöstöpäällikön virkavaalin vahvistaminen
KH 06.06.2023 § 206
128/01.01.01.01/2023
Valmistelija talousjohtaja, oto. hallintojohtaja
Kaupunginhallitus on valinnut 24.4.2023 § 135 henkilöstöpäällikön virkaan tradenomi Linda Gonzagan Virroilta. Lisäksi kaupunginhallitus päätti, että virkasuhteen täyttämisessä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa ja että vaali on kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain mukaan ehdollinen.
Viranhaltijapäätös on saanut lainvoiman. Gonzaga on ilmoittanut ottavansa viran vastaan sekä toimittanut viranhaltijalain 7 §:n 3 momentin mukaisen terveydentilaa koskevan selvityksen.
Hallintosäännön 48 §:n mukaan:
Ehdollisen valintapäätöksen vahvistaa palvelussuhteeseen ottamisesta päättänyt viranomainen. Valtuuston ehdollisen valintapäätöksen vahvistaa kuitenkin kaupunginhallitus.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Viitanen Henna
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää vahvistaa henkilöstöpäällikön virkavaalin.
Virkasuhteessa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa virantoimituksen aloituksesta 1.9.2023 lukien.
Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Lisätietoja Talousjohtaja, oto. hallintojohtaja Kaisa Jaatinen, puh. 044 715 1221, sähköposti: etunimi.sukunimi@virrat.fi
Jakelu Asianosainen, palkanlaskenta
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |