RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 13.06.2023/Pykälä 23
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Hyvinvointitoimen talouden toteuma 4/2023
HYVLTK 13.06.2023 § 23
270/02.02.02/2023
Valmistelija Hyvinvointijohtaja
Hyvinvointitoimen talouden toteuma on huhtikuun lopun tilanteessa talousarvioraamin mukainen, alittaen arvion sekä toimintatuottojen että toimintakulujen osalta.
Vuosi 2023 on hyvinvointitoimen ensimmäinen toiminnallinen vuosi, joten syksyllä 2022 tehty talousarvio oli vielä haasteellista laatia ennustettavuuden tai toiminnan suhteen.
Toimialan keskeinen tavoite on kuntalaisten terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Toimialan laajoihin työtehtäviin kuuluu myös järjestöyhteistyön ja kotoutumisen kokonaisuudet, joista ei ole aikaisemmin ollut selkeää talousarviovarausta tai toiminnallista suunnitelmaa. Lisäksi ensimmäisenä vuonna on luotu strategisia toimenpiteitä ehkäisevän päihdetyön, ympäristöterveydenhuollon ja työterveyshuollon selkeämmälle toteutukselle. Hyvinvointitoimeen siirretyt liikunta- ja kulttuuripalvelut ovat eheyttäneet hyvinvointityön kokonaisuutta ja tulee lisämään kuntalaisten osallisuutta ja toimintamahdollisuuksia jo kuluvan vuoden aikana. Toiminnan edetessä tulevan vuoden 2024 talousarvion laadintaan saadaan nykyisestä vuodesta tarkempaa vaikuttavuuden arviointia ja strategisten tavoitteiden sekä painopisteiden selkeytymistä.
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen
| TA+ MU 2023 | Toteuma 4/23 | Tot. % |
Toimintakulut | -448 545 | - 127 687 | 28,5% |
Toimintakate | 448 545 | -127 687 | 28,5% |
Liikunta ja kulttuuri
| TA+ MU 2023 | Toteuma 4/23 | Tot.% | TA-MU 2022 | Toteuma 4/2022 | Tot. % |
Toimintakulut | 6530 | 1490 | 22,8 % | 18 045 | 17 573 | 97,4% |
Toimintakate | 247 583 | 48 511 | 19,6% | 250 684 | 48 821 | 19,5& |
Hyvinvointilautakunta
| TA+MU 2023 | Toteuma 4/23 | Tot. % |
Toimintatuotot | 6530 | 1490 | 22,8 % |
Toimintakulut | 702 658 | 177 688 | 25,3 % |
TOIMINTAKATE | 696 128 | 176 198 | 25,3 % |
Esittelijä Hyvinvointijohtaja Minna Koskinen
Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta merkitsee tiedoksi talouden toteuman 4/2023.
Päätös Hyvinvointilautakunta merkitsi talouden toteuman 4 /2023 tiedoksi.
Lisätietoja Hyvinvointijohtaja Minna Koskinen, p. 050 3099 165, minna.koskinen@virrat.fi
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |