RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Lupapalvelulautakunta
Pöytäkirja 27.06.2023/Pykälä 38
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 11 | PAATOSEHDOTUS_yhteislupa_Kettukallio_netti |
Yhteislupapäätös, maa-aineslupa kiviaineksen ottamiseen ja ympäristölupapäätös kivenlouhintaan ja siirrettävän kivenmurskaamon toimintaan tilalla Kettukallio 936-409-5-116
LUPALV 27.06.2023
712/11.01.00/2022
Valmistelija Ympäristötarkastaja
------------- hakee maa-aineslain 555/1981 4 a §:n mukaista lupaa maa-ainesten ottamiseen ja ympäristönsuojelulain 527/2014 39 §:n ja 47 a §:n mukaista ympäristölupaa kallion louhintaan ja siirrettävän kivenmurskaamon toimintaan tilalle Kettukallio 936-409-5-116 Virtain kapungissa osoitteessa Havangantie 815, Vaskuu. Yhteislupaa haetaan 15 vuodeksi.
Kyseessä on toiminnassa olevan kalliokiviaineksen ottamisalueen toiminnan jatkaminen. Samalle alueelle lupapalvelulautakunta on aiemmin myöntänyt hakijalle 19.5.2015 § 22 maa-ainesluvan 75 000 m3ktr ottamiseen 10 vuodeksi. Alueelle on louhinnalle ja murskaukselle voimassa toistaiseksi voimassaoleva ympäristölautakunnan myöntämä ympäristölupa 20.3.2012 § 26, mutta toiminnan laajuus on kasvanut ympäristölupaan nähden, niin että lupaa on tarpeen muuttaa.
Hakemuksen mukaan suunniteltu kokonaisottomäärä on 95 000 k-m3 ja arvioitu vuotuinen ottamismäärä on 8000 k-m3. Ottamisalueen pinta-ala on 3 ha ja alin ottamistaso 144 m mpy (N2000).
Louhinta- ja tuotantomäärä on keskimäärin 32 000 tonnia mursketta vuodessa ja maksimimäärä 35 000 tonnia vuodessa. Murskaus- ja louhinta-aika on välillä 1.9.-30.4. Murskaus tapahtuu 4-6 viikon jaksoissa ja enintään 2 kertaa vuodessa.
Alueen ympäristö on metsätalouskäytössä. Alueelle ei ole asema- tai yleiskaavaa, eikä Pirkanmaan maakuntakaavassa ole merkintöjä alueelle.
Päätösehdotus on liitteenä ja hakemusasiakirjat ovat oheismateriaalina.
Esittelijä Ympäristötarkastaja Hanna Honkanen
Päätösehdotus Lupapalvelulautakunta päättää myöntää ---------------- liitteessä olevan päätösehdotuksen mukaisen maa-ainesluvan maa-ainesten ottamiseen ja ympäristöluvan kivenlouhintaan ja siirrettävän kivenmurskaamon toimintaan (yhteislupapäätös) kiinteistölle Kettukallio 936-409-5-116 kymmeneksi (10) vuodeksi. Tämä päätös korvaa aluetta koskevat aiemmat lupapäätökset.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Lisätietoja Ympäristötarkastaja Hanna Honkanen, puh. 044 715 1468, sähköposti: etunimi.sukunimi@virrat.fi
Jakelu Hakija
Muistuttaja
Keurusselän ympäristön- ja terveydensuojelutoimisto
Pirkanmaan ELY-keskus
Pirkanmaan pelastuslaitos
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |