RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 03.05.2023/Pykälä 155
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Edustajien nimeäminen yhteistyötoimikuntaan toimikaudelle 2023-2025
KH 03.05.2023 § 155
210/00.01.01.01/2023
Valmistelija henkilöstöpäällikkö
Laki työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa (449/2007) 14 §:
"Kunnassa on yhteistoimintaelin, joka koostuu työnantajan ja henkilöstön edustajista. Työnantaja ja henkilöstöä edustavat 19 §:ssä tarkoitetut yhdistykset tai niiden rekisteröidyt paikalliset alayhdistykset nimeävät edustajansa yhteistoimintaelimeen, jonka toimikausi on neljä vuotta. (---)"
Kaupungin yhteistyötoimikunnassa henkilöstön edustajina ovat toimineet kaupungin pääluottamusmiehet (6) sekä työsuojeluvaltuutetut (2). Kaupunginhallitus on valinnut erikseen työnantajan edustajat.
Yhteistyötoimikunta valitsee puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Periaatteena on ollut, että kahden vuoden toimikausittain puheenjohtajuus ja varapuheenjohtajuus vuorottelee työnantajan ja henkilöstön edustajien kesken.
Työnantajan edustajina yhteistyötoimikunnassa toimikaudella 2021-2023 ovat toimineet kaupunginjohtaja, hallintojohtaja, henkilöstöpäällikkö, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja. Uusi toimikausi alkaa 1.6.2023 ja päättyy 31.5.2025.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Viitanen Henna
Päätösehdotus Kaupunginhallitus nimeää edustajansa yhteistyötoimikuntaan vuosiksi 2023-2025.
Päätös Kaupunginhallitus nimesi edustajikseen yhteistyötoimikuntaan vuosiksi 2023-2025 kaupunginjohtajan, hallintojohtajan, henkilöstöpäällikön, kaupunginvaltuuston puheenjohtajan ja kaupunginhallituksen puheenjohtajan.
Lisätietoja Henkilöstöpäällikkö Asko Ihamäki, puh. (03) 485 1212, sähköposti: etunimi.sukunimi@virrat.fi
Jakelu Nimetyt, pääluottamusmiehet, henkilöstöpäällikkö
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |