RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 03.05.2023/Pykälä 148
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Monetra Pirkanmaa Oy / omistajaohjaus yhtiökokous 2023
KH 03.05.2023 § 148
316/00.00.01.01/2022
Valmistelija talousjohtaja, oto. hallintojohtaja
Monetra Pirkanmaa Oy:n varsinainen yhtiökokous pidetään 25.5.2023. Yhtiökokouksen esityslistalla on osakeyhtiölain 5 luvun 3 §:n mukaisten asioiden lisäksi yhtiöjärjestyksen muuttaminen sekä yhtiökokouksen valtuutus hallitukselle omien osakkeiden hankintaan sekä osakeantivaltuutus.
Yhtiökokousedustajaksi vuosille 2022-2023 on valittu Kaisa Jaatinen.
Oheismateriaalina on yhtiökokouskutsu liitteineen.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Viitanen Henna
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päätää antaa yhtiökokousedustajalle toimintaohjeen yhtiökokouksen esityslistan mukaisista asioista.
Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti keskustelun jälkeen.
Lisätietoja Talousjohtaja, oto. hallintojohtaja Kaisa Jaatinen, puh. 044 715 1221, sähköposti: etunimi.sukunimi@virrat.fi
Jakelu yhtiökokousedustaja
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |