RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Henkilöstöjaos
Pöytäkirja 31.03.2023/Pykälä 13
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, pöytäkirjantarkastajien valinta
HENKJAOS 31.03.2023 § 13
Henkilöstöjaoksen pöytäkirja tarkastetaan kokousta seuraavan viikon
tiistaina. Pöytäkirja pidetään nähtävänä kokousta seuraavan viikon
perjantaina. Jollei tarkastus- tai nähtävilläolopäivä ole työpäivä, pöytäkirjan
tarkastus tai nähtävänäpitäminen tapahtuu seuraavana työpäivänä
Esittelijä Henkilöstöpäällikkö Asko Ihamäki
Päätösehdotus Kokous todetaan lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Pöytäkirja tarkastetaan 4.4.2023 ja pidetään julkisesti nähtävillä
7.4.2023.
Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa.
Tämä kokous toteutetaan osin sähköisesti Teams-järjestelmän välityksellä siten, että sähköisesti kokoukseen läsnä oleviksi todetut ovat keskenään yhdenvertaisessa näkö- ja ääniyhteydessä.
Päätös Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Jarmo Vehmas ja Johanna Saarinen.
Lisätietoja Henkilöstöpäällikkö Asko Ihamäki, 044 7151212
etunimi.sukunimi@virrat.fi
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |