RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Teknisten palveluiden lautakunta
Pöytäkirja 18.04.2023/Pykälä 39
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tiedoksi kaupungin viranomaisten viranhaltijapäätöksiä
TEKPALV 18.04.2023 § 39
Valmistelija Toimistosihteeri
Kuntalain (410/2015) 92 §:
"Kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja ja hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.
Hallintosäännössä voidaan määrätä, että 1 momentissa tarkoitettu oikeus koskee vastaavasti lautakuntia, niiden puheenjohtajia tai hallintosäännössä määrättyä kunnan viranhaltijaa asianomaisen lautakunnan alaisen viranomaisen tai lautakunnan jaoston toimivaltaan siirretyissä asioissa, jollei kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja tai 1 momentissa tarkoitettu hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija ole ilmoittanut asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi.
Hallintosäännössä voidaan määrätä, että liikelaitoksen johtokunta, sen puheenjohtaja tai kunnan viranhaltija voivat ottaa liikelaitoksen johtokunnan käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty liikelaitoksen johtokunnan alaisen viranomaisen toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen. Tällöin asiaa ei voida ottaa sen lautakunnan käsiteltäväksi, jonka alainen liikelaitoksen johtokunta on. Jos asia on päätetty ottaa sekä liikelaitoksen johtokunnan että kunnanhallituksen käsiteltäväksi, asia käsitellään kunnanhallituksessa.
Asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi sen ajan kuluessa, jossa 134 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä.
Ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa:
1) lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita;
2) yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita;
3) 51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset kunnat niin sopivat."
Teknisten palveluiden lautakunnalle annetaan tiedoksi seuraavat viranhaltijapäätökset:
Tekninen johtaja:
- § 11/2023 Ravitsemistyöntekijän valinta
- § 10/2023 Takuuaikaisen vakuuden palauttaminen/Vaskiveden koulun
(yläkoulun) peruskorjaus/Pohjois-Hämeen Sähkötyö Oy
- § 9/2023 Takuuaikaisen vakuuden palauttaminen/Vaskiveden koulun (yläkoulun) peruskorjaus/Virtain Vesilämpö Oy
- § 8/2023 Hankintapäätös/Venetankkausaseman rakentaminen
Lupavalmistelija:
- § 9/2023 Kiinteistön Loisteho 936-406-155-0 rakennusten osoitteet
- § 8/2023 Kiinteistön Konipää 936-401-1-83 osoite
Esittelijä Tekninen johtaja Jussi Lähteenmäki
Päätösehdotus Lautakunta merkitsee viranhaltijapäätökset tiedokseen sekä päättää, ettei se ota käsiteltäväkseen niihin sisältyviä asioita.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Lisätietoja Toimistopäällikkö Tiina Keskimäki, puh. 044 715 224, sähköposti; etunimi.sukunimi@virrat.fi
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |