RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 13.03.2023/Pykälä 70
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kaupunginvaltuuston 20.2.2023 pidetyn kokouksen päätösten laillisuus ja täytäntöönpano
KH 13.03.2023 § 70
124/00.02.00/2023
Valmistelija talousjohtaja, oto. hallintojohtaja
Hallintosääntö 138 §
138 § Kokouskutsussa mainitsemattoman asian käsittely
Toimielin voi esittelijän ehdotuksesta tai jäsenen ehdotuksesta, jota on kannatettu, ottaa enemmistöpäätöksellä käsiteltäväksi asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa. Jos esittelijän ehdotus on asian palauttaminen valmisteltavaksi, toimielin voi ratkaista asian päätöksellään vain perustellusta syystä.
Kuntalain 410/2015 säännöksiä:
"39.1 § Kunnanhallituksen tehtävät
Kunnanhallituksen tulee:
1) vastata kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta;
2) vastata valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta;
(...)
96 § Valtuuston päätösten laillisuuden valvonta
Jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi
143 § Päätöksen täytäntöönpanokelpoisuus
Päätös voidaan panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman. Täytäntöönpanoon ei kuitenkaan saa ryhtyä, jos oikaisuvaatimus tai valitus käy täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi taikka jos oikaisuvaatimuksen käsittelevä toimielin tai valitusviranomainen kieltää täytäntöönpanon."
Kaupunginvaltuusto käsitteli kokouksessaan 20.2.2023 seuraavat
varsinaiset asiat:
§ 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
§ 2 Pöytäkirjantarkastajien valinta
§ 3 Liedenpohjan koulun lakkauttaminen 1.8.2023 alkaen
§ 4 Eropyyntö tarkastuslautakunnasta ja uuden jäsenen
valitseminen
§ 5 Uuden jäsenen valitseminen keskusvaalilautakuntaan
§ 6 Valtuustoaloite Senioritalosta Virroille
§ 7 Valtuustoaloite - Hyvinvointia terveysliikuntapalveluilla
§ 8 Valtuustoaloite henkilökunnan pyöräkatoksista
§ 9 Valtuustoaloite "Esteettömiä ja nykyaikaisia vuokra-asuntoja
edullisesti kaikille ikäryhmille"
§ 10 Valtuustoaloite vapaa-ajan asukastoimikunnasta
§ 11 Valtuustoaloite kehäratahankkeen edistämisestä
§ 12 Valtuustoaloite Matkaparkista Virroille
§ 13 Valtuustoaloite - Ehdotus lasten kotihoidon kuntalisästä
§ 14 Valtuustoaloitteet:
- Pirjo Ala-Kaarteen ja kuuden muun valtuutetun aloite ryhmäperhepäiväkodin/päivähoitoyksikön perustamisesta Liedenpohjan koulun yhteyteen.
- Pirjo Ala-Kaarteen ja neljän muun valtuutetun aloite sisäilman tutkimiseksi Killinkosken koulurakennuksessa.
- Pirjo Ala-Kaarteen ja neljän muun valtuutetun aloite: Ympäristölupa edellytykseksi kaikkiin Virroilla mahdollisesti toteutettaviin tuulivoimahankkeisiin.
- Pirjo Ala-Kaarteen ja neljän muun valtuutetun aloite: Kolmen (3) kilometrin suojaetäisyys kaikkiin Virroilla mahdollisesti toteutuviin tuulivoimahankkeisiin.
- Tapani Heinosen ja kuuden muun valtuutetun aloite: Virtain kylien ja maaseutualueiden kehittämistyön käynnistäminen
- Keskustan valtuustoryhmän aloite, jossa esitetään otettavaksi käyttöön lupamenettelyssä ehto, jossa tuulivoimayhtiö velvoitetaan korvaamaan siirtolinjojen alle jäävän maan maanomistajalle Keuruun mallin mukaisesti 1 euro/m2.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Viitanen Henna
Päätösehdotus Kaupunginhallitus toteaa, että kaupunginvaltuusto on tehnyt edellä luetellut päätökset laillisessa järjestyksessä ja toimivaltansa puitteissa eivätkä päätökset ole muutoinkaan lainvastaisia. Kaupunginhallitus päättää, että kaupunginvaltuuston päätökset pannaan täytäntöön.
Valtuustoaloitteet annetaan sivistystoimelle, koulutoimelle, tekniselle toimelle ja hallinto- ja elinvoimaosastolle valmisteltavaksi.
Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Lisätietoja Talousjohtaja, oto. hallintojohtaja Kaisa Jaatinen, puh. 044 715 1221, sähköposti: etunimi.sukunimi@virrat.fi
Jakelu Aloitteet: Sivistystoimi, koulutoimi, tekninen toimi, hallinto- ja elinvoimaosasto
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |