RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 21.02.2023/Pykälä 4
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Ehkäisevän päihdetyön työryhmän nimeäminen
HYVLTK 21.02.2023 § 4
85/05.00.00/2023
Valmistelija hyvinvointijohtaja
Ehkäisevä päihdetyö on osa kunnan lakisääteistä hyvinvoinnin ja ter-veyden edistämisen perustyötä, jolla ehkäistään ja vähennetään alkoholin, tupakka- ja nikotiinituotteiden ja huumeiden käyttöä sekä ongelmallista rahapelaamista ja niistä aiheutuvia haittoja.
Laki ehkäisevän päihdetyön järjestämisestä (523/2015) 3§ mukaan ehkäisevän päihdetyön on perustuttava päihteiden käytön ja siitä ai-heutuvien haittojen seurantaan, käytettävissä olevaan tieteelliseen näyttöön ja hyviin käytäntöihin. Ehkäisevässä päihdetyössä tulee kiinnittää huomiota myös muille kuin päihteiden käyttäjille aiheutuviin haittoihin. Ehkäisevään päihdetyöhön sovelletaan lisäksi terveydenhuoltolain (1326/2010) 11§ ja 12 §:ssä säädetyllä tavalla terveyden ja hyvinvoinnin edistämisestä sekä sitä koskevasta suunnittelusta ja raportoinnista.
Lainsäädännön lisäksi toimeenpanoa tukee Sosiaali - ja terveysministeriön julkaisema Ehkäisevän päihdetyön toimintaohjelma (2015:19). Ehkäisevän päihdetyön koordinoinnista ja ohjauksesta vastaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL.
Virtain kaupungin tulee nimetä ehkäisevästä päihdetyöstä vastaava kuntalain (410/2015) mukainen toimielin. Toimielimen tai sen nimittämän monialaisen työryhmän tehtävänä on varmistaa, että työtä toteutetaan eri hallinnon aloilla näyttöön perustuvan tutkimustiedon mukaan ja tutkituilla menetelmillä, kuten mini-interventiot, varhaisen puuttumisen mallit tai erilaiset päihdekasvatusmenetelmät. Lisäksi asukkaiden päihteiden käyttöä ja päihdehaittoja seurataan ja alueen tilanteesta viestitään niin päättäjille kuin yhteisöille. Ehkäisevän päihdetyön toimet tulee sovittaa yhteen poliisin, valvontaviranomaisten, elinkeinoelämän ja yleishyödyllisten yhteisöjen ehkäisevän päihdetyön kanssa hyödyntäen moniammatillista osaamista. Laadukkaalla suunnitelulla ja yhteisesti koordinoidulla ennaltaehkäisevällä päihdetyöllä edistetään terveyden ja hyvinvoinnin tasa-arvoa ja asukkaiden yhdenvertaisuutta.
Ehkäisevän päihdetyön työryhmää koordinoi hyvinvointiohjaaja ja työryhmään on pyydetty suostumus seuraavilta henkilöiltä:
Antila Eeva terveydenhoitaja Keiturin sote
Hernesniemi Joona nuoriso-ohjaaja Virtain seurakunta
Kammonen Riitta etsivä nuorisotyö Virtain kaupunki
Leinonen Jaana mielenterveyshoitaja Keiturin sote
Paavola Sini perhetyöntekijä Pirkanmaan hyvinvointialue
Vesa Jenni sosiaaliohjaaja Pirkanmaan hyvinvointialue
poliisin edustus Virtain poliisiasema
Pj.
Koskimäki Lea hyvinvointiohjaaja Virtain kaupunki
Esittelijä Hyvinvointijohtaja Minna Koskinen
Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta nimeää Ehkäisevän päihdetyön työryhmään yllä mainitut jäsenet. Työryhmän jäsenet voivam nimetä keskuudestaan varajäsenet ja myönnetään työryhmälle mahdollisuus tehdä muutoksia työryhmän kokoonpanoon.
Päätös Hyvinvointilautakunta päättää asian ehdotuksen mukaisesti.
Lisätietoja Hyvinvointiohjaaja Lea Koskimäki, lea.koskimaki@virrat.fi
Jakelu Ehkäisevän päihdetyön työryhmä
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |