RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 14.02.2023/Pykälä 8
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, pöytäkirjantarkastajien valinta
TARKLU 14.02.2023 § 8
Hallintosäännön 128 §:n mukaan
Toimielin käsittelee asian varsinaisessa kokouksessaan, jossa kokouksen osallistujat ovat läsnä kokouspaikalla. Varsinaisessa kokouksessa voidaan käyttää sähköistä asiahallinta- tai äänestysjärjestelmää. Vaihtoehtoisesti kokous voidaan pitää sähköisessä toimintaympäristössä, johon osallistutaan sähköisen yhteyden avulla (sähköinen kokous). Tällöin edellytyksenä on läsnä oleviksi todetut ovat keskenään yhdenvertaisessa näkö- ja ääniyhteydessä.
Hallintosäännön 147 §:n mukaan
Hallintosäännön 147 §:n mukaan pöytäkirjaan tulee tehdä merkintä käytetyistä päätöksentekotavoista (varsinainen kokous, sähköinen kokous, yksilöidään päätökset, jotka on tehty sähköisessä päätöksentekomenettelyssä).
Pöytäkirja tarkastetaan kokousta seuraavana kuudentena arkipäivänä ja pidetään yleisesti nähtävillä tarkastusta seuraavana päivänä kaupungin Internet-sivuilla.
Päätösehdotus Kokous todetaan lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Pöytäkirja tarkastetaan poikkeuksellisesti jo 16.2.2023 ja pidetään julkisesti nähtävillä 17.2.2023.
Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa. Tarkastusvuorossa ovat Pentti Vaara ja Tapani Heinonen.
Tämä kokous toteutetaan osin sähköisesti Teams-järjestelmän välityksellä siten, että sähköisesti kokoukseen läsnä oleviksi todetut ovat keskenään yhdenvertaisessa näkö- ja ääniyhteydessä.
Päätös Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Pöytäkirja tarkastetaan poikkeuksellisesti jo 16.2.2023 ja pidetään julkisesti nähtävillä 17.2.2023.
Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Pentti Vaara ja Larissa Heinämäki.